torstai 6. huhtikuuta 2017

6.4.


Lapset. Oi.

Pienin on miettinyt kuolemaa sen jälkeen, kun mummilan vanha ihana koira kuoli. Hän itki haikeasti koiran perään: "Mä olitin vielä halunnut lilittää titä!" Mutta ei, koira on poissa. Lapsi varmistelee, että emmehän kuole. "Ei, vanhat kuolevat", minä olen sanonut, vaikkei se ole ihan totta, mutta arvelen, että näin on parasta sanoa. Mummilan koirakin oli koiraksi jo tosi pitkän iän elänyt.
Eilen iltapalalla poika taas mietti. "Vanhat koolee", hän toisteli itselleen.
"Niin, tässä me ollaan eikä olla kuolemassa. Voidaan tehdä kaikkea", minä sanoin.
"Niin!"  lapsi oikein riemastui ja rupesi luettelemaan:
"Tyyään ja nukutaan ja käyään päiväkolitta ja käytetään luutuaikaa ja kalkkipäivä, ollaan ulkona, mennään letkelle ja pyyetään kylään."
Sydämeni valui kultaa ja liikutusta. Kolmi- ja puolivuotias siinä luetteli elämänsä tärkeitä asioita. Pyyetään kylään, osasi noinkin sanoa.

7-vuotias eskarisiskonsa vietti iltaa kahden kaverinsa kanssa. Sekin puristi sydämestäni jotakin. He hyppivät pihalla ruutua, ensi kertaa tälle vuotta. Ja ne ruudut ja numerot! Melkein kaikki numerot kenottivat väärään suuntaan, mutta sen ihanampaa. Pienet, koululaiseksi kasvavat siinä harjoittelivat. Ilta oli melkein lämmin, ja sen takia hanskat jäivät sisälle. Hyppiköön, minä ajattelin. Tuollaista on olla kevättä lupaavassa illassa, keltakultaisen auringonlaskun alla, vähän sormenpäät kylmässä. Vain tämän kerran teillä on tämä 7-vuotiaan riemukas kevät!


6 kommenttia:

  1. Yritin laittaa kommentin, mihin häviää jo toisen kerran, sii.ä kun kysytään oletko robotti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sen robottikysymyksen jälkeen pitää ilmeisesti täyttää kuva-arvoitustehtävä? :)
      Kommentit eivät koskaan tule heti näkyviin. Ne tulee mulle luettavaksi ennen kuin julkaisen tänne; saattaa olla päiväkausien viive, ennen kuin ehdin sen tekemään ;)

      Poista

Ilahdun viestistäsi!