sunnuntai 16. huhtikuuta 2017

16.4.


Pääsiäisen aikaan.

Maailma on ollut lumisateinen, harmaa, hattarapilvinen, kirkas. Tänä aamuna se oli pessyt kasvonsa ja heräsi loistokkaaseen auringonpaisteeseen.

Olen imenyt itseeni kauniiden maisemien näkyjä, lilaa ja vaaleanpunaista taivaanrannalta. Yhtenä iltana hiihdin ja muutaman kerran oli sanottava kaverille: "Odota, otan taas yhen kuvan."
Esimerkiksi noista mustista koivuista hempeää taustaansa vasten. Eilen illalla hiihdin samojen koivujen ohi ja totta puhuen en melkein tunnistanut riviä samaksi, kun taustalla oli tasaisen harmaita pilviä.
Hiihtokaverini lähti mukaan sillä ehdolla, että saa hiihtää omaa vauhtiaan. "Ehdin kiertää järven kaksi kertaa sinä aikana kuin sinä kerran." Niinpä - olen huomannut olevani hiihtelijä, en hiihtäjä. Siinä on leppoisa ero.

Pienimpien kanssa käveltiin eilen muutaman sadan metrin matka.
"Ei jakka", sanoin kuopus muutama askel ulko-oven jälkeen. Oli sitten onneksi noita lumi(hiekka)kasoja, joiden päälle ei ollut mitään hankaluutta päästä. "Menkää tätä kuun pintaa", sanoin ja osoittelin tien reunasta vetäytynyttä hankea. Ja niin he menivät. Suoraan kulkeminen väsyttää pieniä jalkoja, mutta mutkaisia ja mäkisiä reittejä jaksaa aivan huomaamatta kulkea.


4 kommenttia:

  1. Juuri noin se on kuten sanot mutkia ja kumpuja jaksaa paremmin kuin suoraa polkua.Hyvää huhtikuuta sinulle kaima kulta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä niin, ja lapsi kertoi sen minulle, kun itse yritin aluksi vain asiallisesti tien reunaa eteenpäin!
      Lempeän lämpimiä kevättuulia sinne!

      Poista
  2. <3 hyvä kirjoitus! -VK

    VastaaPoista

Ilahdun viestistäsi!