torstai 9. maaliskuuta 2017

9.3.


Parhaita olotiloja on se, kun voimat palautuvat oksennustaudin jälkeen.
Eli uusia potilaita ilmaantui, ja minä olin yksi niistä.
Eilisen makasin vielä toipilaana, villaviltti harteilla koko päivän. Leijuin h i t a a s t i uneen ja kiipesin taas unesta hereille. Illalla hieman murehdin, etten ollut tehnyt mitään koko päivänä, mutta ehkä välillä voi olla vain toipilas.
Tänään aamulla oli ihan eri olo. Kuurasin vessat ja siivosin taloa.
"Yäk, täällä haisee sille, kun on oksennettu ja puhdistetaan vati", kommentoi tyttö kloritin hajua. Minä taas pidän siitä hajusta: tuntuu puhtaalta.
Päivällä kävin räntäisessä säässä kävellen kaupassa. Ehkä vaarattomien kulkutautien tarkoitus on tämä: tavalliset asiat tuntuvat merkityksellisiltä, kun on hetken maannut läpeensä huonovointisena.

Oksennustautianalyysien lisäksi olen miettinyt kuluttamista. Onko yhteiskuntakelpo ihminen vain sellainen, joka kuluttaa mahdollisimman paljon? Kävimme lauantaina suuressa kauppakeskuksessa; siellä oli vierivieressä eri liikkeitä. Jokaisessa toinen toistaan sievemmät vaatteet riveissä. Meidän tarkoituksena oli löytää eskarilaiselle toppahousut. Vasta kuudennessa kaupassa tärppäsi, sillä toppikset kannattaisi ostaa lokakuussa eikä hiihtolomaviikolla. Ruotsalaisen kauppaketjun kassalla mietin hälytinjärjestelmiä - kassahenkilöllä meni aikaa, kun hän nakutteli erityisvalmisteiset hälytinlaitteet irti ja pudotteli juuri niitä varten varattuihin lokeroihin. Ajattelin, että tällaisia me ihmiset olemme: emme ole niin luotettavia, että missä-lie-tuotetut trikooretkut voisivat olla ilman hälyttimiä.
Kävin elämäni ensimmäisen kerran valtavassa, ikkunattomassa urheiluvälineliikkeessä. Olin lähes pakokauhuisessa olotilassa. Hyllyt jatkuivatjatkuivatjatkuivat, ei yhtään ikkunaa, matot jalkojen alla, sadat uudelta tuoksuvat vaatteet, aina vaan parempia materiaaleja! Ostin kuorihousut. Kun ensimmäistä kertaa laitoin ne kotona jalkaan, tulin ärtyneeksi. Ne ovat kankeat ja ärsyttävät vesipilareineen ja teipattuine saumoineen. En oli kuorikangasihminen, mieluummin laitan lempeät vyötärökuminauhaiset tuulihousut, villapaitaa ja villasukkaa. En ole goretex-, windstopper-, superproof-ihminen. Mieluummin laitan värikkäät kumpparit ja pitkät villasukat niiden alle. Luulen, etten enää mene tuohon urheiluliikkeeseen.

Tänään Kotiliedestä sattui silmiini juttu, jossa Hilkka Olkinuora kirjoittaa:
"Tänään tarvitsemme tavaramme ihan muista syistä. -- Oikeilla ostoksilla osoitamme, mihin joukkoon ainakin toivomme kuuluvamme. -- Paras tapa säästää on tietysti olla ostamatta, mutta siitä saa hallituksen ja elinkeinoelämän vihat päälleen: isänmaa tarvitsee kotimaista kulutusta, ja se olet sinä. Toisaalta kuitenkin planeettamme kiittää jokaisesta tavarasta, jonka jätät sikseen. Miten tasapainoilla hyvinvoinnim ja hyveen välillä? Paras ratkaisu lienee hankkia harvoin, mutta niin hyvää kuin mihin rahkeet riittävät."

(Kuvat liittyvät tähän tekstiin siten, että kävimme maanantaina sumuisella merellä. Kauempaa ei nähnyt määränpäätä, mutta sumun sisällä näkikin aivan hyvin. Elämässä voi olla joskus samanlaisia näkyjä.)

2 kommenttia:

  1. Mukavaa lukea sun tekstejä..ja löytää niistä paljon omiakin ajatuksia,mitä ei oo edes tajunnut olevan olemassa :)

    Minäkin olen epätoivoisesti etsinyt koko talven toppahousuja itselleni. Kaikki on tehty 175 cm ja 55 kg painaville, kapeavyötäröisille pitkäkoiville. Nykyään en tykkää vaatekaupoista..kyllä sitä aika usein miettii, mihin tämä kaikki roina ja ryysy joutuu?! Kun ei kai niitä sähköisiä luirakkeita voi parhaalla tahdollakaan kutsua vaatteiksi! Kuka niitä ostaa, oikeasti!

    Onneksi löysin ne toppahousut kuitenkin, toivottavasti kukaan ei tarvi vähään aikaan mitään :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos lämmittävästä viestistä, Lotta!
      Uh, vaatekaupoissa, vähän kiireellä, vähän hermostuneena, äkkiä-nyt-vaan-se-vaate -mielenlaadulla on aika karmeaa! Kaikki kamppeet tuntuvat huonoilta ja epäsopivilta!
      Mulla on pitkään jo vaatekaupoissa (varsinkin suurissa sellaisissa) ollut aivan epätodellinen olo: kuka tämän tarvitsee. Niinpä usein menen putkikatseisena toppahousut, toppahousut, toppahousut -ajatuksella eteenpäin suoraan hyllylle, josta tietty vaate löytyy, katselematta tarkemmin ympärilleni.
      Lapsilla ajatusmaailma ei tietenkään ole tämä, vaan kaikkea ihanaa on tarjolla! Viimeksi huokauksia aiheuttivat Frozen-juomapullo ja jokin epämääräinen muovilaukku. Heille toki välillä jotakin ostan, mutta maltillisesti kuitenkin.

      Poista

Ilahdun viestistäsi!