torstai 30. maaliskuuta 2017

30.3.


Etsi kuvasta kolme joutsenta.
Nopeasti napattu, aamulla kello 8.42 pihalla, kun oli jo kiire eskarimatkalle.

Mutta ajatella, että aamu voi mennä näin:
Tuli taas kiire (miten aina tuleekin). Meidän lapsilla on hassu tapa järjestää leikit silloin, kun niille on vähiten aikaa. Eli aamulla ennen eskariin lähtöä pikkulegot tai muut levälleen. Eilen jäi tytöllä sängylleen legofriendsit, pikkukoirat ja koirien luut hienoon järjestykseen, kun ehti leikin aloitella.
Sitten pitää hoputella, että kohta mennään, kohta hampaanpesulle ja sitä rataa.
Yleensä puen pienimmän ensin ja hän saa hetkisen tonkia ulkona kinoksia, läträtä rännin alla vedellä tai ajaa pyörällä muutaman mutkan ennen lähtöä.

Tänään menimme ulos. Melkein heti tyttö sanoi: "Joutsenia!"
En heti osannut tarkentaa oikeaan suuntaan, mutta sitten huomasin. Kolme hohtavanvalkoista suurta lintua ja valtava toitotus koko ajan! Lensivät ylitsemme ja kai merelle päin sitten. "Joku noista saattoi olla ruma ankanpoikanen, joka onkin joutsen", tyttö sanoi, sillä satu ja arki menevät vielä somasti sekaisin, eikä se haittaa.

En väsy joutsenten tuloon. Siinä on jotakin niin uljasta ja kaunista, surullista ja haikeaa yhtä aikaa. Muutamia olen nähnyt keittiön ikkunasta katsellessani, mutta ääntä ei silloin kuule. Eilen lensi yksi joutsen ohitse. Näytti surulliselta. Sanoin, että joutsenet ovat yleensä kaverin kanssa ja jos kaveri kuolee, toinen joutsen lentää yksin järven ympäri, laulaa mennessään viimeisen laulun ja lähtee sitten (onko tämä edes totta vai muistelenko feeniks-linnun lentoa Harry Potterista Dumbledoren lähdön jälkeen?). Pienin kuunteli, suupielet värisivät, kyynelet alkoivat valua poskille. "Voi, sinua harmittaa se yksinäinen joutsen", minä sanoin.

Mutta joutsenet. En tiedä kauniimpaa. Onneksi niiden lentoreitti menee tästä talomme kohdalta.

4 kommenttia:

  1. Voi ihana, sinäkin tiedät feeniks-linnun viimeisen lennon Dumbledoren lähdön jälkeen! Pidätkö sinä niistä kirjoista?
    Minusta ne ovat omalla tavallaan kauniita, ja sisältävät paljon ihania oivalluksia elämästä. Mutta niin paljon olen keskustellut ihmisten kanssa, jotka eivät periaatteesta halua lukea niitä tai kutsuvat niitä hölynpölyksi. Tavallaan ymmärrän heitäkin. Mutta toisaalta olen myös sitä mieltä, että vasta luettuaan voi muodostaa lopullisen mielipiteensä :)

    Nyt meni tämä kommentti vähän ohi aiheesta, mutta kun tuli mieleen. Mutta minustakin joutsenten tulossa on samaan aikaan jotain hyvin kaunista ja surumielistä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei mennyt ohi, ihana viesti!
      Potterit on meillä koko perheen suosikkeja. Miehen kanssa on luettu sarja moneen kertaan läpi, lapset on kuunnelleet äänikirjoja ja isommat lukeneet kirjat. Pienimmätkin ovat sivukorvalla sarjan alkuosan äänikirjoja kuulleet.
      Meille on jäänyt paljon sanontoja kirjoista: Kun joku oikein syö, tulee mieleen sana ahmattiloitsu. Bertie Bottin jokamaun rakeista puhutaan (jotakin tämäntyyppisiä karkkeja nykyisin vissiin onkin?), sitruunamehujauhe on mainio salasana, muinaisen kämppikseni kanssa kutsuttiin silloisia naapureita Dursleyksi :) yms.
      Olen puhunut lasten kanssa Voldemortista. Kun on hyljätty, syrjitty ja yksinäinen, voi olla niin surullinen, että tekee lopulta niin pahoja tekoja, joita Voldemort teki. Mielestäni kirjoissa on valtavasti hienoja oivalluksia! Ne ovat hauskoja ja surullisia yhtä aikaa. Pakahduttavimpia kohtia on Harry Iseeviot-peilin äärellä ja Dobby Simpukkamökin luona. Olen itkenyt ja nauranut lukiessani.

      Olen myös törmännyt tuohon, että taikakirjat ovat hömppää ja joutavaa ajanhukkaa. Kenties ovatkin, mutta kyllä niissä puhutaan myös ihmisyyden syvimmistä jutuista paljon. Siitä kertonee myös valtava suosio.

      Poista
  2. Vau mikä taivas!!
    Joutsenet on niin selvä kevään merkki, se ääni on oikeasti aivan selkäpiitä värisyttävän hienoa :)

    Ja Feeniks-linnun laulu..täällä just menossa Feeniksin kilta-kirja. Huikaisevaa tarinaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joutsenten ääni värisyttää aina: hienoa ja uljasta huutoa! Onnekseni olen viime päivinä usein kuullut sitä, tänä aamuna viimeksi.

      Feeniksin kilta! Se oli aikoinaan synkkäsävyisin ja jännittävin teos. Itketti lopussa, kun Harryn läheinen ihminen kuolee. Ne on kyllä niin huippuja kirjoja!

      Poista

Ilahdun viestistäsi!