maanantai 27. maaliskuuta 2017

27.3.





Kuuntelin muutama päivä sitten tämän Johanna Korhosen mainion radio-ohjelman. Pärjäämisestä puhuttiin - me suomalaiset olemme oikein mestaripärjääjiä ja se pärjääminen pitää aloittaa jo hyvin pienenä ollakseen kelpo. Osui ja upposi tämänhetkiseen elämääni tuo jutustelu!

Tällä hetkellä en ole pärjääjä. Olen kotona ja päiväni vaan hurisevat eteenpäin. En tiedä teenkö mitään - en ainakaan sellaisia asioita, joista saisi pärjäämislistoja kirjoiteltua.

Aiemmin olen jo ihmetellyt suomalaisen kulttuurin asioista sitä, miten paljon pienten lasten pitää pärjätä kotona yksin. Onnekseni itsellä on ollut mahdollisuus ja se on myös tietoinen valinta, että töitä on ollut sen verran vähän, etteivät koululaiset juurikaan ole kotona itsekseen. En mielelläni päästä iltapäivisin omia lapsia kavereidensa luo, jos tiedän, ettei vanhempia ole kotona. Mikä tätä parantaisi? Ehkä se on se kuuluisa ajatus työn ja perheen paremmasta yhteensovittamisesta, josta valtakunnan tasollakin puhutaan. Ne ovat hyviä ajatuksia: pikkukoululaisen tehtävä ei ole olla yksin.
Josko tästä työn syrjään kipuan, seuraava hommani on sellainen, että teen sitä kotoa käsin. Töitä minun on tehtävä tai ehkä voisin sanoa että jotakin minun on luotava, koska muuten en pysy nahoissani. Minulla on ilmaisuni, joka pyrkii minusta ulos ja sille on löydyttävä aikaa.

Luen paljon erilaisia blogeja ja sivustoja. Monilla sivuilla puhutaan kiireestä, hektisyydestä ja muusta sellaisesta. Näyttää siltä, että on tärkeä näyttää tehokkaalta, kiireiseltä ja menevältä. Nyt olen tullut sellaiseen pisteeseen, etten enää ihaile sellaista. Mutta jokaisen on opittava oma läksynsä ja tehtävä omat oivalluksensa. Vuosia sitten kirjoitin, että haaveeni on asua hirsitalossa, kaivella kukkapenkkejä, virkata isoäidinneliöitä ja kirjoittaa. Ehkä voisin ottaa muutaman kanan! Kun vanhenen, tuo unelma kuulostaa yhä enemmän omalta, vaikka pärjäämisideologiasta se on kaukana. Tietynlainen ammatillinen kunnianhimo on kadonnut, mutta tilalle on tullut taiteellista kunnianhimoa. (Järkyttävää kirjoittaa näin itsekehuista tekstiä, mutta kirjoitin kuitenkin. Tänään luin lehdestä, että itseä pitää kannustaa. Nyt kannustan: "Hienoa, Maria, että olet löytänyt oman äänesi! Seuraa haaveitasi!)

Kuvat ovat viikonlopun retkiltämme. Kahtena päivänä peräkkäin kävimme retkellä! Lauantaina mietin hetken nuotiolla istuessani, että mitä retkellä kuuluu tehdä: porhallanko puuhakkaana ympäriinsä, lähdenkö laskemaan mäkeä, miten parhaiten kuluttaisin kaloreita. Sitten hoksasin, että olen tässä, juon kahvia ja syön munkkia.
Sain vähän aikaa sitten läksyksi miettiä miten voisin kohentaa elämänlaatuani. Yksi ajatukseni oli juuri retkeily, sillä puiden huminan kuuntelu hiljaisessa metsässä tai silmien siristely aurinkoisella meren jäällä on kaikille tarpeellista.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Ilahdun viestistäsi!