perjantai 24. maaliskuuta 2017

24.3.

Olen ostanut viime aikoina keltaisia asioita.

Minun on vaikea keksiä kirjoittamista. Monesti minulla on yksi virke, jonka ympärille teksti alkaa rakentua. Nyt ei ole ollut niitä ydinvirkkeitä. Keksin väkisin tuon keltaiset asiat -jutun, mutta se on kyllä totta. Mikä työntää ihmistä tiettyjä värejä kohti? Marraskuussa en huomaa keltaista (onko sitä edes olemassa silloin?). Ja nyt en muuta huomaakaan kuin keltaista! Pari kangasta löytyi, jopa keltainen paita minulle (oliko se jokin mielenhäiriö?) ja keltaisesta neulon ihanaa myssyä.

Olen puhunut paljon. Ja mikä kummallisinta: puhuminen voi väsyttää! Eilen oli muutama keskittymistä vaativa keskustelutilanne, vierähti useampi tunti, ja illalla olin aivan poikki.
Aamulla luin sanomalehden tekstaripalstaa, jossa yleensä keskustellaan koirankakoista ja nyt vaalien lähestyessä tietenkin politiikkojen tekemisistä ja tekemättömyyksistä. Mutta tänä aamuna siellä odotti tällainen helmi:
"Sosiaalityö on hauraiden henkilöiden ihmisyyden ja elämän suojelua."
Kiitos, tuntematon tekstarinlähettäjä! Tämä ihastutti aamuni, sai värisemään kauneudellaan ja jäi mieleen. Osui johonkin ytimeen (inhoan muuten, kun nykyisin ollaan ytimessa tai asian ytimessä - olkaa kaikessa rauhassa vaan, minä en sinne tule), mutta tämä määritelmä osui suoraan maaliin.
Ehkä siksi, että hauras on niin kaunis sana. Hauras ihminen. Niitä me lopulta olemme.

4 kommenttia:

  1. Luen mielelläni sinun kirjoituksia, sillä sinulla on mielenkiintoisia huomioita ympäröivistä asioista.
    Toivon, että kevät toisi sinulle paljon auringon keltaista iloa elämääsi. ��

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lämmin kiitos tästä!
      Ihana saada positiivista palautetta!
      Minäkin toivon keltaista ympärilleni :).

      Poista
  2. Minäkin olen huomannut tarttuvani keltaiseen.Ylin kuva kuin keltainen perhonen lentoon lähdössä.Keltaista,vaaleaa vihreää,elämän värit.
    Onnenhetkiä sinulle tähän päivään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos!
      Perhoseltahan se näyttää, nyt huomaan, kun sen sanot! Keltainen neule lennähti jo myssyksi erään pikkuystävän päähän.
      Iloa ja onnea sinunkin eloosi!

      Poista

Ilahdun viestistäsi!