tiistai 14. maaliskuuta 2017

14.3.


En tiedä, tykkäänkö siitä, kun pitäisi aina olla niin positiivinen.
Elämänohjeeksi saatetaan sanoa, että ei kannata huolehtia.
Väitän, että toisille ihmisille se on helpompi noudattaa. Jos on syntymässään jo saanut yhdeksi luonteenpiirteeksi helposti murehtivan luonteenlaadun, se ei kumoudu sillä, että hoetaan: "Älä huolehdi, ei kannata murehtia."
Toki voi oppia vähemmän huolehtivaksi, mutta se vaatii pidempää työtä ja omien ajatuskuvioiden tietoista muuttamista.

Loukkaannun melkein itkuun asti, jos joku ystävällismielisesti toteaa: "Antaa hevosen murehtia, sillä on isompi pää." Niin hirveä sanonta!!!! Vaatii oikein monta huutomerkkiä. Kun sanoo noin, ohittaa tylysti kertojan kokemukset ja pysäyttää jutustelun lyhyeen. Toinen samantyyppinen juttu on se, jos omasta elämästä puhuessaan saa kommentin: "Odotapa kun sinulla on 8 lasta, sitten se vasta vaikeaa onkin./Odotapa kun lapset ovat murrosiässä, sitten se vasta vaikeaa on."

Toisinaan elämä on niitä sietämättömiä oloja, ja niitäkin pitäisi jaksaa kuunnella, kun toinen puhuu. Itse asiassa toisen ihmisen läsnäoleva kuunteleminen on aika vaikea tehtävä.

Arvatkaa mikä on aiheuttanut minulle suurinta surua viime aikoina?
Nämä ajatukset: Luin yhden tekstin, jossa kirjoittajan piharakennus oli palanut. Sen suojissa oli aina ollut pääskysen pesä. En kestä ajatusta, että keväällä pääskyt tulevat ja etsivät tuttua pesäpaikkaa löytämättä sitä (tulevatko edes samat linnut samaan paikkaan, en tiedä).
Toinen on tämä: Maltalla (muistaakseni) sortui hieno luonnonmuodostelma Sininen ikkuna. Sitä ei saa mitenkään takaisin. Se oli niin kaunis; en kestä, ettei sitä ole.

Juuri nyt en kieri sietämättömyyksissä, ehkä siksi kirjoitankin. Kävelin äsken pienen aamumutkan, nyt istun ja odotan neulomassa. Eilen sain tehtyä yhden tilkkupeiton ja neulottua loppuun pitkään kesken olleen neulomuksen.
Juuri nyt ei ole mitään hätää.

4 kommenttia:

  1. ❤ Voi miten samanlaisia ajatuksia minullakin...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ♡!
      Ymmärrus ja myötätunto aina lohduttavat - etten vain yksin mieti kaikenlaisia omituisuuksia.

      Poista
  2. Ja minulla lapset maailmalla,kaikki.Mutta äidin huolet eivät katoa,eivät
    ilotkaan.Blogiasi on hyvä lukea.Joskus ilo tulee pintaan yhtä yllättäen kuin se on kadonnutkin.(ihana kuva "tunteet kuurassa")

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, odottelen iloja. Toki niitä on pieninä palasina olemassa, mutta saisi olla enemmänkin.
      Tykkäsin noista kukista! Kuihtuneet kukat ovat ihania.

      Poista

Ilahdun viestistäsi!