keskiviikko 8. helmikuuta 2017

8.2.



Aivan vahingossa kuvasin eilen hyvin keväisiä värisävyjä.
Tulppaanit ovat olleet maljakossa monta päivää ilman vettä, mutta kuivuneetkin tulppaanit näyttävät kauniilta.
Ja miten menee niin, että tulee samoja värisävyjä asioihin? Neuloin tuon pikkuruisen myssyn ja se on kovin samaa värimaailmaa tulppaanien kanssa.

Päivät ovat kuluneet. Tulee ilta, tulee uusi aamu, ihmeellistä. Eilen illalla olin varma, että nyt tuli mahatauti, kun oli niin huono ja oksettava olo yhdeltätoista illalla. Mutta sitten muistin, että söin punaista paprikaa iltapalaleivän päällä. Miten ei 37-vuotias ihminen opi, ettei punainen paprika juurikaan sovi hänelle? Vain joskus, vain hyvin vähän, eikä koskaan iltaisin. Nukuin sitten onneksi.

Eskarilaisen eskariasioina on nyt avaruus. Voi ihmettä! Planeettojen nimiä kerrataan, mikä olikaan kääpiöplaneetta, onko jossakin tosiaan muita kuita?
"Mäkin haluaitin lentää laketilla", tuumi pienin eilen illalla, kun unta odotellessaan jutteli isosiskon kanssa avaruudesta. Eskarissa nimittäin ovat rakentaneet rakettihuoneen.
"Kun me ollaan siellä, me aina huudetaan `lähestymme Jupiteria`", eskarilainen on selventänyt.
Aurinko on maapallon sisällä, mä näin kerran unta, että aurinko oli ihan tässä vieressä ja tällaisia ovat nyt jutut täällä.
Oi oppimisen iloa! Tämä on ollut 6-vuotiaalle aivan uusi maailma!

En ole tehnyt mitään, vain kolme myssyä. Lääkäri kysyi minulta viime viikolla, että teenkö koskaan mitään sellaista, jossa ei ole tavoitetta. Vastaus oli en tee. Hämmästyttävä, pysäyttävä ajatus. En osaa laiskotella ja antaa maailman levätä. Nyt olen opetellut. Levollisinta on ollut huomata se, että vaikken tee mitään, aika kuluu, päivät menevät, elämä kuljettaa. Olen kuunnellut tätä voimakappalettani uudestaan ja uudestaan, klik 
Olen kohdannut paljon hyviä ihmisiä, edelleen. Eilen ovellani oli kahvivieras pullapussi kainalossaan. Miten pakkaspäivässä lämmittääkään yhteiset kahvit ja pehmeä pulla!

2 kommenttia:

  1. Ihania nämä sinun kirjoitukset! Niin lempeitä ja läheltä elämää. Iloa ja valoa hitaisiin päiviin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lämmin kiitos! Valo on kasvanut huomattavasti viime aikoina, nytkin niin ihana paiste ulkona! Minulla on paljon haaveita tuleville päiville!

      Poista

Ilahdun viestistäsi!