torstai 2. helmikuuta 2017

2.2.


Olen lukenut ihanan virkkeen: "Herkkä lapsuusaika, jolloin kaikki meissä saa alkunsa".
Kun ajattelen tuota virkettä, näen pienen lapsen, vanhan kuvakirjan piirroksen näköisen, luukkuyöpuku päällään, luonnonkiharat hiuksissaan, kapuamassa ikkunan edessä olevalle penkille katsomaan maailmaa. Kaikki on pehmeää, lämmintä ja turvallista, valo sellainen kuin vanhoissa valokuvissa.
Näen lapsen illalla huvipuistossa. (Miksi? Onko tämä jokin oman lapsuuteni avainhetki?) Kesäilta hämärtyy vain vähän, tuoksuu kesäiset tuoksut: hattara ja vohvelit, soi musiikki, joka on kuin vanhasta lastenlaulusta. Yksi haave on toteutunut: pyörivät hurisevat laitteet, kutitus mahanpohjassa, hattarasta tahmeat sormet, ruusujen tuoksu illassa.

Kävin koiran kanssa kävelyllä; tänne satoi pitkästä aikaa lunta. Pehmeä kerros, joka vaimensi kaikki äänet. Vielä illallakin aamulla satanut makasi kerroksina ajoteillä, aurat eivät ehtineet tänne. Mopopojat ajelivat riemuissaan lumisilla teillä, kurvasivat välillä ojan puolelle, mutta se ei haitannut. Lumi! Ja tänään on Lumin, tyttäreni nimen, nimipäivä.

Kahvilat ovat olleet lempipaikkojani. Tänä vuonna en ole käynyt kertaakaan, vaikka muuta minulla ei nyt olekaan kuin aikaa. Tänään kävin mutkan kahdessa kaupassa (miten inhoan noita suurmarketteja!). Jotain nykyajasta kiteytyy siihen, kun kassalla pitäisi aina kaivella kunkin laitoksen oma etukortti. Sisäinen kapinani nousee aina: en halua kortteja, en halua näyttää sitä! Älkää kytkekö minua tähän rekisteriin! Antakaa minun kieltäytyä! Ostan vain välttämättömän, en halua kolmea kahden hinnalla!
Voin pahoin, kun kaupunkimaisemaa pimennetään uudella suurella rakennuksella. Tämä on pikkukaupunki, josta ihmiset muuttavat pois: miksi pitää rakentaa uusia kolosseja? Tehkää yksi kaunis, vehreä puisto!
Mutta koneet jatkavat hurinaansa, nosturit nosteluaan. Olen taas väärässä paikassa: minun pitäisi elää vanhoilla toreilla, katsoa purjelaivojen lähtöä satamasta ja kuunnella, kun joku soittaa vanhoja säveliä viulullaan. Siksi minä menen kotiin, neulon kanervanvärisestä langasta ja ojennan piirustuspaperia pienimmilleni.

2 kommenttia:

  1. Kiitos Maria kauniista kielestä,kirjoittelusta. 2.2. oli meidän perheen elmässä tärkeä päivä. Se olisi se kanervanpunainen myssy nyt tarpeeseen. Kokona vauvan alkumetreille sopiva. Laitatko sen postiin? Pirta

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos!
      Ihana Aamun- ja Luminpäivän lapsi! Uutta toivoa ja lumenvaloa <3
      Myssykkä lähtee teille.

      Poista

Ilahdun viestistäsi!