tiistai 21. helmikuuta 2017

21.2.

Siinä mönkii pieni kuupoika,
Avaruusajatukset jatkuvat: tuo liuskoittunut lumi-jääkasa teiden varsilla on tietenkin Kuun pinta. Sitä pitkin ovat eskarilainen ja pikkuveli marssineet kotiin päin useita kertoja. (Kerran matkalla meni melkein tunti, vaikka pyörällä kestää kymmenisen minuuttia. Olen tehnyt huomion, että he ovat Kuussa aurinkoisina päivinä, nytkin paistaa ihana pakkasaamun valo.)
"Atlonautti!" kiljui tämä kuupoika äsken ja osoitteli eteensä.
Välillä hän lainasi minun paksua ponchoani, joka oli tietenkin kuupuku. Kun kuuhommat kyllästyttivät, hän keräsi hienoja jääpaukkuja pyörän korin täyteen. Sitten ajettiin kotiin.

Mitä minä mietin?
Sitä, että on tällaisiakin hetkiä. Että aamulla yhdeksän maissa kävellään rauhakseen kotiin, pakkasta on -15, varpaita aavistuksen kipristää. Ei ole mitään pakollista ohjelmaa, kunhan tässä mennään. Eilen hetki tuli, kun istuin yhden lapsen kanssa hammaslääkärin odotustilassa. Yhtäkkiä silmäni sattuivat väreihin: minulla oli tummansiniset farkut, kesken oleva neulomus oli tiilenpunainen, päälläni oli sammalenvihreä villatakki ja jaloissa leijonankeltaiset säärystimet. Nuo värit - sininen, punainen, vihreä ja keltainen - olivat rinnakkain, sointuivat toisiinsa, lapsi selasi puhelimellani urheilu-uutisia, ihmiset odottivat, tuoksui hammaslääkärin puhdistusaineet. Ei ole mitään hätää.
Niitä hetkiä onneksi tulee.

Sitten on niitä sietämättömiä hetkiä. Luhistun, painun, on vain epätoivo. Mutta sitten - nekin ovat vain hetkiä ja menevät ohi, vaikka juuri sillä hetkellä ei tunnu mitään helpotusta.
"Miten palaan entiseksi itsekseni?" kysyin kerran.
"Ehkä et palaakaan täysin samaksi, joka olet ollut", minulle vastattiin.
Niin, se on totta. Tästä kaikesta jää jälki minuun. Se voi olla sellainen, että minulla tulee aina olemaan sietämättömiä hetkiä. minulla tulee olemaan vaikeaa itseni kanssa, läheisilläni voi olla välillä vaikeaa ymmärtää minua. Voi olla niin. Tai sitten on niin, että valo on voimakkaampi kuin murhe. Voi olla niin, ettei ole mitään onnellisten satujen loppuja, jolloin kaikki ratkeaa. Sellaistakin voi olla elämä, ja sitten eletään sitä.

Silloin kun on hyvä hetki, ehdin ja jaksan kirjoittaa. Paistoin aamulla ennen kahdeksaa kaksi pellillistä sämpylöitä, sellaistakin voi tapahtua. Kuupoika kaivaa lunta pihalla, istun tässä, kohta laitan pyykkiä. Sitten syömme eilistä makaronilaatikkoa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Ilahdun viestistäsi!