sunnuntai 12. helmikuuta 2017

12.2.


Tykkään olla itseni ikäinen.
Tämä tuli viikonloppuna mieleen, kun istahdin 18-vuotiaan pikkuveljen kyytiin. Hän lähti ajamaan siten, että litistyin penkkiin samalla tavalla kuin litistyin penkkiin kesällä Powerparkin huvipuistolaitteissa.
"Voi hirveetä!" minä sanoin.
Ja seuraavaksi: "Olen jo sen ikäinen, että voin kyllä kauhistella tätä." Pikkuveli nauroi ja kertoi sitten pari juttua äidistäni (58 v.), joka oli käyttäytynyt kanssani hyvin samalla tavalla. (Olen muuten aikoinani kantanut tätä pikkuveljeä hyvin paljon, kun hän oli pieni ja itkuinen. Meillä oli tietty reitti eteisen käytävällä. Nyt tuo kapalolapsi ajaa autoa.)
Seuraavaksi ikäni tuli mieleen, kun tapasin perheenäitejä, jotka ovat olleet pikkutyttöjä, kun viimeksi heidät näin. Taas päivittelin ajankulua niin kuin vain keski-ikäiset päivittelevät. Tällainen täti minusta on tullut.

Tätinä tapasin myös ihan oikeasti täditeltäviä ihmisiä. Pienin heistä oli tuo pyöreäpäinen, hiukseton tyttö, joka hymyilee kokovartalohymyä eli koko kasvojen leveydeltä. Hän on pieni ja paksu - juuri sellainen, jota voi kuljetella kainalossa.

Kun on tämänikäinen, voi kuskata tuota neuletta mukanaan ja neuloa kaikkialla, ei hävetä enää kaivella käsityöpussia esille. Tänä vuonna olen neulonut kotona, kirjastossa, autossa, lääkärin odotushuoneessa, kirkkoneuvoston kokouksessa, verotoimistossa ja perhekerhossa. Tämän viikonlopun neulesaldona sukat, tumput ja myssy eräälle pikkuneidille.
Onpas mukavaa olla varhaista keski-ikää elävä!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Ilahdun viestistäsi!