torstai 12. tammikuuta 2017

12.1.


Aikaa on kulunut.

En melkein tiedä mikä viikonpäivä on menossa. Toisinaan pää on niin täynnä ajatuksia, ettei niitä saa järjestykseen ja silloin ei voi edes kirjoittaa. Olen myös pyöräillyt ja kävellyt normaalia vähemmän, joten ajatusten järjestelylle ei ole ollut aikaa. Ja vielä kaiken päälle kurkkuni on niin kipeä, että jokikinen nielaisu kiertää kaulaan ja korvakäytäviin asti.

Mutta olen minä neulonut! 6 paria Suomi-sukkia on valmiina, muutama myssy, tossuja ja tumppuja. Ja lisää teen aina, kun on vain hetkinen aikaa silmukointiin. Olen huomannut, että neulominen kiinnittää minut elämään. Silmukka, silmukka, silmukka... se on auttanut minua monessa. Sisko teki sukat minulle. Ne ovat niin ihanat, että ehkä raskin käyttää vain erikoistilanteissa.

Tänään tuli myrsky. Aamulla satoi kaksi tuntia sakeasti lunta ja tuuli samalla. Jäiset tiet peittyivät kevyeen lumeen ja olivat vaarallisia liikkua. Ja taas koin sen: me elämme täällä! Oli hienoa pyöräillä vastatuuleen, lunta lenteli kasvoille, jossakin kohti olimme ensimmäiset kulkijat, sillä lumen pinnassa ei ollut yhtään jälkeä. Lähtiessä pienin halusi päällensä pyörän kyytiin keltaisen heijastinliivin. Tilanne meni näin: hänellä on yksi havunvihreä villaliivi, jonka olen neulonut isoveljelle vuosia sitten. Tykkäisin pitää liiviä trikoopaidan päällä lämmikkeenä; sopii arkeen ja juhlaan. Sanoin aamulla, että laitetaan sinulle liivi. Aina kun sanon "liivi", lapsi sanoo että haluaa keltaisen liivin eli heijastinliivin. En tiedä haluaisiko ihan sisätiloihin, onneksi on kelvannut haalarin päälle.

Nyt makaan sohvalla. Tässä karmeassa liukkaudessa olen suhannut kolme pyöräreissua. Vielä olisi toimitettavaa tälle päivää: apteekkireissu, myssypostituksia, mutta niitä varten taidan hypätä auton kuljetettavaksi.

Tämä oli tällainen arkinen kirjoitus, tavallisena torstai-iltana.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Ilahdun viestistäsi!