keskiviikko 14. joulukuuta 2016

14.12.


Toisinaan tie on kauniimpi.

Näin oli muutama päivä sitten, kun iltapäivän hämärtyessä ajelimme ja kuu nousi metsän takaa. Ehkä olette jo kyllästyneet näihin maisemakuviini, mutta tässä taas muutama.

Alkuviikko on ollut haipakkaa.
Maanantaina porhaltelin paikasta toiseen; ja lopulta kaaduin jäätikölle. Iltapäivällä pakkanen oli kiristynyt niin, että aamulla laitetut vaatteet tuntuivat liian ohuelta. Kylmissäni pyöräilin kotiin. Tien päässä, lähellä päiväkotia, nousi metsän takaa suuri keltainen kuu. Kannatti palella, kannatti pyöräillä, ehdin katsella tuota pyöreäkasvoista ystävääni ennen kuin käännyin portista sisään.

Toisinaan tie on kauniimpi. Nyt on ollut. Eilenkin vielä säntäilin sinne ja tänne. Mutta loppujen lopuksi se on ollut hyvää säntäilyä; kauan sitten aloitetut projektit tulevat päätökseen, opiskelijat valmistuvat, jotkin kurssit loppuvat eikä niihin tarvitse enää palata. Asioiden muistamisen päälle voi merkitä mielessään rastit, sillä ne on nyt tehty.

Joululahjat peittyy kääröihin. Joulun aikaan menen hieman sekaisin: lahjoja on kiva antaa! Itse en tarvitse mitään, koska kaikkea on (ehkä jokin oikein hyvä kirja, jonka kanssa kököttää joulunpyhät, ehkä yökin, sohvalla ja kääntää sivua ja laittaa välillä englanninlakritsaa suuhun - eli toiveena kirja ja lakua), mutta lasten toiveita on vaan kiva täyttää! Hyrisen jo nyt, kun tiedän miten he ilahtuvat asioista. Tämä sotii vastaan tavaranhävittämisaatoksiani, mutta joulu on joulu. Kolmivuotias ei ymmärrä, jos ostan vuohen Afrikkaan. Ensimmäistä kertaa olemme lasten kanssa tehneet niin, että he saavat ostaa jollekin sisarukselleen lahjan. Samalla voi myös harjoitella antamista eikä vain sitä, että odottaa itselleen uusia asioita.

Odotan joulua. Pidän tästä pimeydestä, iltapäivän sinisistä hetkistä, joululauluista, kynttilänvalosta, lahjojen paketoinnista (ja erityisesti teipin tuoksusta, joka vie ajatukset lapsuuteen ja siihen, kun paketoimme äidin kanssa), leivonnaisista ja taikinan maistelusta, postin mukana saapuvista korteista, kynttilälyhdystä päiväkodin ovella aamuisin.

Nyt juuri rupesi leijailemaan suuria, valkoisia hiutaleita hitaasti, hitaasti maahan. Taivas on harmaa ja vaaleanpunainen. Maailma on niin kaunis.

2 kommenttia:

  1. Ihana juttu tuo sisrusten lahjat toisilleen.
    Minäkin tykkään pimeästä ja hämärästä,joka kietoutuu kaikkialle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Hyvin tärkeinä ovat toisilleen lahjoja valikoineet ja käyvät pohdintaa kukahan ostaa kenellekin. Olen sanonut, etten kerro, ja se lisää jännitystä, kun ei saa mitään vahvistuksia arvailuille :)
      Pimeä kietoutuu - onneksi vielä muutaman päivän ajan täydellisesti ennen kuin valo alkaa hiipiä takaisin.

      Poista

Ilahdun viestistäsi!