keskiviikko 9. marraskuuta 2016

9.11.


Tässä ovat minun jalkani violeteissa saappaissa. Ostin kengät pari vuotta sitten eräästä loppuunmyynnistä 10 eurolla. Olen tykännyt niistä, ovat kuulemma minun näköiseni.

Olen miettinyt näitä some-juttuja. Blogillani on 39 seuraajaa, käsityösivullani 255. Osittain ovat samoja ihmisiä eli noin parisataa ihmistä lukee mitä kirjoitan tai minkälaisen myssyn olen neulonut nojatuolissani. Parisataa. Kuulostaa äkkiseltään paljolta, mutta toisaalta jollakin ihmisellä Suomessa on esimerkiksi 10 000 seuraajaa tai siis 10 000 kuvien katsojaa. Kymmenen tuhatta.

Minulla on ollut aina huono iho ja vinot hampaat. Nämä seikat ovat varjostaneet elämääni (kuulostaa pinnalliselta, mutta ei ole sitä. Jos lapsellesi tulee finni, ole myötätuntoinen ja ymmärrä häntä!). En ole vielä oppinut selfie-kulttuuria enkä nauti olla kuvattavana, jos joku ottaa kuvia minusta, koska minussa on niin paljon ulkoisia virheitä. Alkuviikosta luin voimauttavasta valokuvasta ja ajattelin, että pitäisi ottaa itsestä sellaisia kuvia, jotta oppisin katsomaan itseäni paremmin.
Kun yritän olla pätevä, laitan yhden mustan mekon päälleni (se on ostettu Tuurin Kyläkaupasta, jota inhoan markkinameiningin vuoksi. Tuuri on yksi vaaleanpunainen hattara; näyttää kivalta, mutta jo ensimmäisen haukun jälkeen tulee pettymys: se oli vain tällaista. Mutta kuitenkin tuo musta mekko on pelastanut monta tilannetta, vaikka kangas on jo monista käyttökerroista hieman nyppyyntynyt).

Jännitän, pelkään ja ahdistun helposti. Siinä mielessä olen omassa työssäni opettajana koko ajan hieman mukavuusalueeni ulkopuolella. Nautin toki puhumisesta ja kielen moninaisista ulottuvuuksista. Uskon olevani sekä syvällinen että hauska, molempia vuorotellen. Pari viikkoa sitten olin juhlissa, joissa oli paljon ihmisiä. Juttelin kolmen ihmisen kanssa pitkään ja keskittyneesti. Siinä olen hyvä; en osaa juhlien small talkia, jossa heitellään huoneen yli kepeitä juttuja kaikkien kuullen. Silloin saatan alkaa puhua siten, että kirjaimet pompahtavat sekaisin. Kun juhlat loppuivat ja istuin autoon, sanoin miehelleni: "Tärisen sisältä." Se ei näy muille, mutta elimistö käy pitkään ylikierroksilla, kun olen puhunut ihmisten kanssa niin keskittyneesti. Jos juhlat ovat illalla, yöuni siirtyy tämän takia. Siksi, jos tapaan ihmisiä, on oltava yksin sen jälkeen.
Vähän aikaa sitten näin yhden kirjailijan, jota ihailen ja jonka teksteistä nautin. Menin puhumaan hänelle ja kiittämään kirjoista. Mies sanoi: "Siis menit puhumaan tuntemattomalle!" Tietenkin menin, eikä hän sitä paitsi ole t u n t e m a t o n, sillä tekstien kautta tunnen hänet.

Aamulla luin pianisti Izumi Tatenon 80-vuotishaastattelun. Hän sanoi, että kun hän soittaa, hän elää. Ymmärrän täysin! Kun minä kirjoitan, minä elän. En voi puhua ihmisille, jotka kävelevät vieressäni, että kuljen tässä lumitimanttien reunustamaa polkua, ahdistun, pelkään, lumoudun ja liitelen. Mutta voin kirjoittaa siitä. Kaikista syvimmät mietteeni kirjoitan.

Tänä aamuna minun piti mennä tekemään yksi haastattelu, mutta harmillisesti se peruuntui. Lähdin kuitenkin kaupunkiin. Erään vanhan kivitalon seinässä näin auringon heijastaman varjokuvan minusta pyöräni kanssa. Se oli kaunis kuva. Kävin ostamassa itselleni sukkahousut viikonlopun juhlia varten ja etsimässä pienimmälle neulepuseroa,  jota en vielä kuitenkaan löytänyt. Nyt istun kahvilla. Äsken täällä puhuttiin USA:n vaaleista pöyristynein ajatuksin. Osallistuin keskusteluun; maailman toisella puolella oleva asia yhdistää meitä.

Kirjoitin tämän tekstin, kun luin illalla ennen nukahtamista myötätuntoaiheisen jutun, jossa oli Anna Birgitta Pessi. Yritän suhtautua itseeni ystävällisesti ja myötätuntoisesti ja taputtaa olalle tätä hupsua omaa itseäni, joka on jokapäiväinen seuralaiseni.
Tästäkin kirjoituksesta huomaan, että monet asiat tulevat minuun lukemisen kautta. Viime viikolla katsoin jonkin matkaa sukellusonnettomuusjuttua Norjasta. Valvoin sitten kahteen. Syksyllä yritin katsoa koulukiusaamisaiheista dokumenttia Valkoinen raivo, koska se olisi tarpeellista katsoa esimerkiksi oppilaiden kanssa, mutta jo ensimmäiset kuvat olivat liian syvästi vaikuttavia. En voi katsoa kuvia, sillä ne tekevät liian voimakkaan vaikutuksen minuun. Luettu teksti soljuu sopivaa tahtia mieleeni ja on parasta tiedonvälitystä minulle. Elänkö sitten vain tekstien parissa? En, mutta joka päivä jonkin verran.

Tykkään itsestäni nykyisin enemmän kuin vaikka 10 vuotta sitten. Olen omituinen, pelkäävä, ahdistuva, luova, haaveilija, idealisti, huolehtija, kauneuden rakastaja, lapsen ainutlaatuisuutta kunnioittava, kriittinen, äkäinen, yksinoleva, herkkä, introvertti, rahaa kaihtava, ryhmäilmiöistä pois pyrkivä, tähtitaivastava ihaileva, pala kurkussa elävä, maailmantuskaa ymmärtävä, joka mieluiten pukeutuisi Marimekon Iloiseen takkiin jos se uskallus vielä jostakin löytyisi.

Millainen sinä olet, joka tämän tekstini luit?

18 kommenttia:

  1. Kiitos kysymästä, samanlainen ihminen täälläkin päässä. Siksi näitä luenkin.

    t. Suvi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ajatuksista, Suvi! Tsemppiä pimeään marraskuuhun!

      Poista
  2. En juuri koskaan kommentoi blogeja, mutta nyt oli pakko. Tuttu lista, sillä erolla että persoonallisuustestit väittävät minun olevan aavistuksen enemmän ekstrovertti. Herkkä ekstrovertti, siinäpä pulmallinen yhdistelmä. Tekstisi kolahtavat aina, lumoudun ja vaikutun niistä sekä kielellisesti että sisällöllisesti. Kiitos että kirjoitat. - Reija

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, sinä tuntematon Reija! Et usko, miten nämä sanat ilahduttavat ja lämmittävät mieltäni! Otan ne kämmenteni suojaan ja pidän tallessa siinä.
      Herkkä ekstrovertti; siinä on osattava pitää rajat itsellään! Ekstrovertti käsittääkseni hakeutuu enemmän ihmisten seuraan, mutta herkkänä sitten kuitenkin kuormittuu siitä.

      Poista
  3. Pitkään olen lukenut blogiasi, mutta en koskaan kommentoinut.

    Olen oppinut ymmärtämään itseäni teksteistäsi ja samalla tajuan että en ole ainoa 'tällainen'. Ennen kuvittelin minussa olevan jotain vikaa, kun tarvitsen paljon aikaa yksin. Varsinkin sen jälkeen jos olen ollut ihmisten kanssa tekemisissä, niin kaipaan aikaa yksin. Omassa seurassani, omien ajatusteni kanssa että jaksan taas. Keskityn pieniin yksityiskohtiin ja välillä tuntuu että nään maailman niin eri tavalla kuin muut. Ja nykymaailmassa se tuntuu monesti väärältä.

    Kiitos blogistasi ja toivottavasti jaksat kirjoittaa vielä pitkään :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos tästä viestistä!
      Meitä on moneksi, mutta samalla meissä monissa on paljon samaa :). Itse tuntuu, että löydän ihmisistä monesti lukemisen kautta yhtymäkohtia ja sitten kun oikeasti tapaa, onkin jo valmiiksi tuttu.
      Oletko lukenut Linus Jonkmanin kirjaa Introvertit? Suosittelen! Hauska ja osuva kuvaus meistä, jotka viihdymme paljon itsekseen.

      Poista
  4. Heitä heti se Marimekon takki yllesi. Sinunlaisiasi on yksi ja sinä saat olla se. Hyvä kirjoitus! Onnenhetkiä päiviisi. Seuraan mielenkiintoista blogiasi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ihanasta kommentista!
      En ole vielä heittänyt ;). Aina välillä katselen ja hypistelen, josko uskaltaisin...

      Poista
  5. Minäkin samaistun niin kovin teksteihisi! Kiva lukea:) ja oppia itsestään lisää, on muitakin kaltaisiani. "ole reipas" minulle, 80-luvun alussa syntyneelle hoettiin koko lapsuuteni. Tai "ole kiltti". Jälkimmäinen oli helpompaa, reippaus vei voimia.
    Jatka blogiasi ja voimia marraskuuhusi :)
    T. Sanniska

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo on tärkeä huomio, ettei lasta pidä käskeä reippauteen. Me "vanhat" vaan monesti sorrutaan siihen. Itse joskus vuosia sitten häpesin, kun yksi lapsista ei suostunut tavatessa tervehtimään ihmisiä, vaan piilotti itsensä mieluummin takkini helmoihin. Mutta kun oltiin oltu noiden ihmisten kanssa, lapsi hitaasti suli ja lähtiessä jo iloisesti hyvästeli. Tarvitsi siis aikaa tutustumiseen - pakottamalla ei tervehdystä tule eikä ainakaan kommentilla: "Kissako kielesi vei?"
      Ja tuosta kilttinä olemisesta saisin kirjoitettua pitkät pätkät ;). Mielestäni lapsen tehtävä ei ole olla sokeasti kiltti, kohtuullisen hyvätapainen toki, mutta kiltteyden korostaminen ärsyttää joskus.

      Poista
  6. En lakkaa ihastelemasta ja huokailemasta näitä tekstejä lukiesa. Kirjottasin jotaki tosi ihanaa sulle nyt, jos omaisin hitusenkaa tuota ajatusten juluki tuomista kirjottaen..näitä mun "keskusteluja" sää tuskin sinne kuulet mitä mää täälä ihtekseni keskustelen mielessä..:D sanon siis et jatka sammaa malliin!!
    -se sama tuikituntematon, joka ennen piti ihtiään iha "outonalintuna".

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi, miten ihana viesti, sinä outolintu! Imen tästä viestistä kaiken ihanan, kai melkein kuulen, miten ajatuksesi surisevat ja lämmittävät mieltäni!

      Poista
  7. Kiitos, että kirjoitat! Luen tekstejäsi mielelläni ja löydän niistä monesti itseni, äitinä ja ihmisenä. Tunnen juhlien ja ystäväporukankin (intensiivistä keskustelua sisältävien) tapaamisten jälkeen tuota samaa sisäistä tärinää. Usein juhlien ja massatapahtumien jälkeen nousee päänsärky - olen hartioilla jännittäjä ja niillä itseäni uusissa tilanteissa "kannan". Silti olen varhaiskasvattajan ammatissa, jossa päivittäin saan/joudun olemaan runsaassa sosiaalisessa ristitulessa.

    Voimia sinulle ja minulle! Olemme hyviä juuri sellaisena, kuin olemme.
    ystävällisin terveisin MinnaS.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lämmin kiitos kommentista!
      Hei, sama juttu tuo päänsärky! Juhlat menee ihan ok, mutta kun kävelen talosta ulos ja autoon, alkaa pääkipu!
      Eilen taas mietin, että olipa päivä. Juttelin tiiviisti kahden ihmisen kanssa ja illalla olin kokouksessa. Sanoinkin nukkumaan mennessä miehelle, että mukava, mutta työläs päivä. Kaikki asiat oli kivoja, ihmiset oli kivoja, mutta ihan niin kuin olisi tehnyt raskastakin työtä :D, vaikka ei oikeasti ollut.

      Poista
  8. Monesti tekstejäsi lukiessa samaistun ajatuksiisi. Myös minä olen oppinut jotain uutta itsestäni tekstiesi kautta, kiitos! Tulee sellainen olo että näistä haluaisi jutella ihan kasvokkain vaikkakin luettuna saan aikaa myös ajatella niitä sanoja rauhassa, omassa rauhassani, itsekseni mietiskellä. Juuri sellaista omaa rauhaa ja oloa kaipaa ja ihana kun saa lukea että on muitakin sellaisia ja että se ei ole mitenkään kummallista että haluaa olla yksin. Kannustan jatkamaan kirjoittelua! :)
    T. Lea

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Lea!
      Lukemisen kautta minäkin olen "tutustunut" joihinkin ihmisiin ja sitten kohdatessa on helpompi jutella, kun vähän jo tietää toisesta. Meitä yksinolijoita on yllättävän paljon, vaikka yhteiskunta ympärillä on ryhmätyöhenkinen, innostunut, hupsutteleva ja dynaaminen. (Inhoan muuten tuollaisia sanoja, kavahdan heti kauemmaksi enkä varmasti ole innostunut mistään tiimityöstä :D!)

      Poista

Ilahdun viestistäsi!