torstai 13. lokakuuta 2016

13.10.

 Välillä menee hermot kerta kaikkiaan.

Olen itse valinnut osa-aikaisen työssäkäynnin. Siksi tuntuu siltä, ettei saa valittaa, koska on itse valinnut. Mutta valitus meinaa purkautua suusta, kun on tarpeeksi monta aamua kiirehtinyt kahdeksaksi töihin ja ennen sitä rahdannut pyörällä kaksi hoitoon. Se ihan kuluttaa henkisiä ja fyysisiä voimia (varsinkin, kun en kykene syömään aamupalaa niin aikaisin - maitohappobakteerin, d-vitamiinin ja vesilasin voimin siis). Kaahaan hiki selässä vajaan neljän kilometrin matkan päiväkodilta töihin (olen siis itse valinnut tämän). Minulla on yksi toinen reitti testattavana, mutta en ole vielä aamuisin uskaltanut testata, koska en tiedä, ehtisinkö.
Kun pääsen töihin, huokaisen, pyyhin paperilla hikeä otsalta, kaikki on hyvin, sillä olen tässä, lapset hoidossa ja koulussa.
Mutta ne hetket ennen sitä, huh.

Menee hermot, kun yhdellä on pitkät hiukset, jotka yltävät jo lähes takamukseen. Ne ovat paksut, letistä tulee ranteen paksuinen, ja hiuksiin tulee takkuja. Kun näytänkin harjaa, alkaa parku. Ja se ääni on aika armoton aamuisin. Niinpä vain sukaisen sormilla hiuksia tasaisemmaksi ja teen uuden letin. Ehkä päiväkodissa katsotaan, että taas on sama takkukötöstys päässä. (Noiden hiusten kohdalla ja päiväkotia ajatellessa värähdän aina, kun muistan puolentoista vuoden takaisen täiepisodin. Jos se toistuu?)
Menee hermot, kun jonkun kohdalla on
vääränlainen takki
onko pakko laittaa ulkohousut
liian ohuet tai paksut hanskat
ja kaikki tämä tapahtuu kahden neliön kokoisessa eteisessä, kun kello raksuttaa aikaa eteenpäin.

Menee hermot, kun aamulla saatetaan ehtiä kysellä ruutuaikaa. On
Urheiluruutu
Ylen urheilujutut
Vanhoja hienoja koosteita jalkapallomaaleista
Lassi Hurskainen
Mimmi Lehmä
Kaapo
Ryhmä Hau
Cuulaksen laulut (onko tullut uusia)
Muksis Pudasjärven hirsikoululta
Jalkapallopeli
Jääkiekkopeli
Meillä on ollut ruututauko nyt viikon (kahdesti murtunut hetkisen). Hyvä idea. Mutta pitää olla ehdoton EI, jotta se menee perille. Jos lapsi aavistuksenkaan aistii, että äiti epäröi vastatessaan (että antaisiko sittenkin aikaa ja istuisi itse siksi aikaa kahville ja lehteä lukemaan). Lapsi kuulee äänestä, että saattaa melkein saada luvan. Mutta sitten taas muututaan tylsistyneiksi ja mitään keksimättömiksi ihmisiksi, kun ei edes ruutuaikaa ole. Kurja lapsuus, kenelläkään muulla ei ole sellaista.
Tänään sanon lapselle anteeksi ennen kuin hän lähtee kouluun. Lapsi nyyhkäisee, ja sanoo sitten heipat aivan ystävällisellä äänellä ja vilkuttaa ikkunasta niin kauan kuin näkee minut.
Ehkä tämä tästä, ruutuajaton elämä.


Mutta sitten: pienet ovat hoidossa, isommat koulussa.
Olen ulkona, yksin, hengittämässä hitain vedoin raikasta ulkoilmaa (miksi en kykene samanlaiseen hengittelyyn, kun porhallaan päiväkotiin päin?)
Sumu on laskeutunut kaupunkiin. Sumujen kaupunki. Maitousva. Aurinkousva. Valkoinen valo. Puiden paljaat, liikkumattomat, talvea odottavat oksat valoa vasten.
Tämän taianomaisen maiseman arkinen nimi on työmatka, mutta nyt kaikki on toisin. Olen keskellä satua. Onneksi sain kokea tämänkin hankalan aamun jälkeen. (Tarkennukseksi tämä, että tänään menin töihin vasta yhdeksitoista, mutta silti ehdin kokea raskaita ajatuksia ennen sitä.)

Ehdin käydä kahvilassa ennen töihin menoa. Juon laten ja valitsen lohi-sipuli-croissantin. Se on hyvää. (Mitäs valitat, kun ehdit yksin kahvillekin, soimaan itseäni. En muista milloin olen viimeksi käynyt kahvilassa.) Ikkunasta näen, kuinka päiväkotilapset kulkevat katua keltaisissa liiveissään. Pienten mönkiäisten jono. Ehkä he ovat menossa museoon katsomaan muinaisten kivien kokoelmaa. Tuo ajatus on jostakin runosta, ja usein se tulee minulle mieleen, kun näen lapsijonoja kaupungilla; ehkä he ovat matkalla museoon.

Nyt olen töissä. Opiskelijat menivät syömään. En mene syömään, koska tunti sitten istuin kahvilassa. Neulon hetken. (Mitäs valitat, kun ehdit neuloakin työpäivän aikana, soimaan itseäni.)
Sellainen on ihminen.

7 kommenttia:

  1. ..täälä yks nyökkäilee tekstiä lukiessa ja jatkaa keskustelua itekseen, "tämmönen ihiminen on..on,on.." kiitos taas tästä "vertaistuesta"..Luen aina kaikki tekstisi sana sanalta ja voin samaistua niihin niin hyvin..syksyn jatkoja sinne!��
    -tuikituntematon lukija-

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon, sinä tuntematon!
      Sellaisia me ollaan :). Vähän jännitti itseä kirjoittaa tämä teksti, kun ihan pöhköjä valituksen aiheita ja kuitenkin loppujen lopuksi asiat ovat hyvin. Mutta sellainen sitä on, että nurisee monesta. Ja kiire on hyvä nurinan lisääjä ja hankaluuksien tuoja!

      Poista
  2. Kiva postaus! �� Kyllä hattua nostan teille työssäkäyville äideille, jotka tosiaan ehditte hoitaa kaikki hommat työssäkäynnin lisäksi/ohessa. �� Itse olen kotiäitinä ja silti tuntuu, että ei ehdi kaikkea mitä pitäis. Ihanaa syksyn jatkoa sinulle! ��

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos samoin, hyvää syksyä!
      Ei tartte hattuja nostella! :) Tämä on tosiaan oma valinta, että ottaa sen työn, joka tosin on osa-aikainen. Itsehän olen itseni järjestänyt siihen, että aamuisin on kömmittävä lämpimän peiton alta ja nosteltava myös unilämpimät lapset hoitomatkalle.
      Toisaalta tämä tekee minulle mahdottoman hyvää: nautin työstäni, sen tuomista ajatuksista, ihmisistä.
      Olen oppinut pikkusen löysäämään; sängyt jäävät aamuisin petaamatta, pyykit odottavat monta päivää pesijää (vasta sitten pestään, kun ei ole enää puhtaita sukkia), talo on rempallaan.
      Työ kuitenkin palkitsee. Lapsilla on hyvä päiväkoti.
      Ja silti välillä mietin, että on tämä hommaa: mihin olen itseni ajanut! Viime vuonna meillä oli kotona hoitaja; se oli kyllä kultaakin kalliimpi asia ja arjen helpottaja!
      Mutta sellaista se on - ristiriitaisia ajatuksia monesti.

      Poista
  3. Maria. Tuttuja tuntoja, tuiki tavallisia tuntemuksia, joita ei voi lukea. Kiitos näistä!
    Elämä on tätä. Muuttujia, jotka sotkevat selvät kuviot, tutut rutiinit. Näin se menee. Ja tämä tavallinen, värikäs, turvallinen elo on riittävän hyvä kasvualusta pienille ja isoille.

    Ihanaa lokakuuta ja muistojen aamuhetkiä. Joskus sinä saat ilon kautta niitä muistella ja ihastella. 💛

    VastaaPoista
  4. Ihanaa syksyä sinulle ja lapsillesi,rikkauksillesi.

    VastaaPoista
  5. Voi ah niin tutulta kuulosti tuo ruutuajaton arki... Samat haasteet täälläkin.

    VastaaPoista

Ilahdun viestistäsi!