tiistai 11. lokakuuta 2016

11.10.







Joskus en tiennyt, että puut ovat ihania.
Olen oppinut sen, kun tulin vanhemmaksi. Puiden suhina ja levollinen tuuli on kauneimpia asioita maailmassa ja pystyy rauhoittamaan vaikka miten ahdistuneen mielen.

Minulla on ollut yksi koivumetsä, jonka läpi olen kulkenut keväät, kesät, syksyt ja talvet. Kaikki koivut, jotka näissä kuvissa näkyvät, ovat tuosta metsästäni.
Koivujen luona ajattelen.
Olen ollut Uuden Kuun Emilia vesipurojen ja vanhojen raskaiden puutarhakasvien luona. Emiliakin tykkäsi koivuista, ne olivat hänen sisariaan.
Olen ollut karjalaisnainen omalla rannallaan, katsomassa koivujen luona, kuinka savu nousee kylystä, jota lämmitetään.
Ylimmän kuvan otin talvella, kun kuulin erään pienen vauvan kuolleen. Ajattelin, miten kylmä ajatus on se, että lapsi lasketaan jäiseen maahan, vaikka hän ei enää kylmää tunnekaan. Siksi vanhempia lämmittää ajatus, että vauvalle puetaan viimeisiksi vaatteiksi villapuku. Talvisista koivuista minulle tulee mieleen tuo lapsi. Ajattelin silloin, että se on surumetsä. Koivut ottivat osaa ajatuksiini.
Keväällä olen kulkenut koivujen vierestä kevein kevein askelin. Pieni vaaleanvihreä on ollut näkyvissä! Ihmeellinen, hento väri, niin erilainen kuin tummuva kesän vihreä.
Syksyllä olen kävellyt tietä pitkin ja haistanut maan: makean, kypsyvän, valmiin syksyn.

Eilen menin koivujeni luo.
Niitä ei ollut enää.
Vain risuja, katkottuja puita, raskaan ajoneuvon jälkiä maassa, multa nurinkäännettynä, isoja kaksihaaraisia koivuja toinen haara säästettynä, toinen katkaistuna metri maan pinnasta, katkotut puut tien varrella pinoissa. Metsään oli jäänyt muutamia koivuja, yksinäisiä kai, kun niin moni muu oli viety pois.
Harvan metsän läpi kuulsivat viereisen asuinalueen talot. Ne näyttivät rumilta. Ennen niitä ei ole näkynyt metsän läpi.

Kerroin eskarilaiselle, mitä metsälle oli tapahtunut.
"Mennään katsomaan", hän sanoi.
"Jaksatko polkea sitä kautta?" minä kysyin.
"Jaksan tietenkin!"
Lapsi katsoi minua tarkkaan; minua itketti.
Kun pääsimme metsän laitaan, hän pysähtyi: "Onpa ruma."
"Luman näköinen", sanoi pieninkin pyörän kyydistä.
"Niinku nuissa ois verta", sanoi tyttö ja katsoi koivupinoa.
Miten hieno ajatus, minä mietin. Lapsihan on oikessa, koivut on kiskottu väkivalloin juuriltaan.
Olen sanonut, että tuohta ei saa repiä, sillä se on koivun iho. Nyt sitä oli revitty oksien ympäriltä, siististi tosin, teräväreunaisella siihen tarkoitukseen sopivalla leikkurilla.
Ehkä se näytti vereltä, kun koivut olivat ilman ihoa niin monesta kohti.
"Tuossa oli ennen iso kuusi, joka yletti trampoliinin päälle. Se oli niin kuin semmonen suoja", tyttö selosti vielä kaverinsa kotitalon kohdalla. Siitä oli kaadettu iso kuusi myös pois samassa rytäkässä.

Ehkä tähän tulee tontteja, ehkä tie. En tiedä. Olisiko löytynyt jostakin muualta metsälaikku, jonka olisi talojen alta voinut kaataa pois? Tässä se oli pieni kaunis hengähdystauko talojen välissä, suojaisan reitin varrella, ylväitä koivuja täynnä.

Minun on etsittävä itselleni uusi metsä.

4 kommenttia:

  1. Täällä on toinen joka itkee salaa kaadettuja puita. Ja joka ei halua lastensa repivän puiden ihoa. Meillä on ollut miehen kanssa välillä hirveetä vääntöä pihamme puista. En halua ja kestä ajatusta, että pihastamme tulee aivan kalju tai edes melkein kalju. Puista saa niin paljon, joka vuodenaikana niillä on tarjottavana kauneutta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meidän pienellä pihalla ei oikein ole puita. Toki on kasvamassa pihlaja ja kirsikkapuita, mutta ne ovat kovin pieniä vielä, melkein pensaita.
      Tuo puun iho on minusta niin hyvä ajatus! Ehkä se selventää lapsellekin, miksi tuohen repiminen elävästä puusta on huono asia.
      Puut ovat kauniita kaikkina vuodenaikoina. Ajatella, kohta taas kuuraiset pakkaspuut ilahduttavat!

      Poista
  2. Me ostimme talomme syksyllä, ehkä rumimpaan ja pimeimpään aikaa. Eka kevät oli mahtava ku tajusin asumme koivikossa. Kuin mahtava on seurata kevään etenemistä koivuissa. Niin kaunis puu.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Koivujen kevät, niin ihana ja kaunis ajatus! Hennosta vihreästä tummempaan vihreään. Ja nyt syksylläkin koivut ovat kauniita veistoksellisessa paljaudessaan.

      Poista

Ilahdun viestistäsi!