maanantai 12. syyskuuta 2016

12.9.


Aika usein saan nauraa itselleni.

Käsitöiden suhteen keksin monesti kaikenlaisia ideoita, joista puoliakaan en ehdi toteuttaa (ja ehkä hyvä niin).

Kerran kierrätyskeskuksessa hypistelin keltaista neuletta, joka olin jonkun itse tekemä. Samalla keksin: jospa joskus muutamme sinne Kittilään ja myyn käsitöitä, joiden langat olen purkanut käytetyistä neuleista! (Kuulaina, aurinkoisina syyspäivinä minusta tuntuu, että voisin muuttaa vaikka minne: Kittilään, Noormarkkuun, Paraisille [en edes tiedä missä on Noormarkku]. Kuulaat syyspäivät olisivat varmasti ihania aivan missä vain. Auringonpaistetta, kirkasta ilmaa, syksyn maatuoksuja. Talvisin tai kesäisin en tunne muuttoajatuksia, vain kirkkaina syyspäivinä. Ja tämä ei ole lainkaan realistista, haave vain, sillä en uskaltaisi muuttaa, katkoa juuria ja tehdä uusia uuteen maastoon. Tämä on vain kuin jonkin pelokkaan muumihahmon rohkeuspuhetta itselleen.)
Kuvitelmissani voisin siis asua jossakin muualla, purkaa vanhoja villapaitoja ja tehdä niistä uutta. Tuo mainittu keltainen paita olisi maksanut euron ja melkein ostin sen elämänmuutostani varten, mutta en kuitenkaan. Olen miettinyt paitaa kuitenkin usein.

Kerran näin yhdestä blogista yhden kivannäköisen vauvaompelusidean. Innostuin valtavasti! Alankin tehdä noita ja heti reilusti; olisi toinen idea purettujen villapaitojen rinnalle, jos Kittilässä möisin käsitöitä. Päätin saman tien ommella prototyypin niin kuin sanotaan ja ymmärsin toki, että prototyyppi on sellainen, joka ei todennäköisesti kelpaa myyntiin. Vääntelin ja kääntelin, ompelin ja tuskailin. Oli yllättävän hankala proto. Innostus laimeni - neulomisen osaan, mutta miten tämä yksinkertainen ompelus vei niin paljon aikaa?

Neulomisen saralla elättelen kuulkaa suuria. Minulla on mielessä ihania väriyhdistelmiä, joita haluaisin pikimmiten testata. Mutta neulasepas (tuollainen kepeä pikainen teon sana) kolmen millimetrin puikoilla peitto kaiken muun ohella. Jemmailen ideoita tuonne eläkeaikojen korvalle, jotta sitten voin ne tehdä.
Väriyhdistelmät säilyvät mielessä, innostukset laimenevat, ja neulon taas myssyn, koska sen homman osaan.

3 kommenttia:

  1. Kuulostaa niin tutulta. Tuo ideoitten tulva. Ja sitten päätyy tekemään sitä tuttua ja turvallista, minkä jo osaa.
    Minulle vain kävi niin, että tuli aika, jolloin kaikki ideat ja innostus katosi. Ei riitä voimat edes siihen tuttuun ja turvalliseen. Haluan takaisin sen innostuneen minän joka suunnittelee ja innostuu pienestäkin. Vaikka ne jäisikin toteuttamatta.
    Osaat pukea ajatukset hyvin sanoiksi. Se on taito!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin, pitäisi iloita siitäkin, kun on liikaa ideoita ja liian vähän aikaa! Murheellinen on sekin tila, ettei sitten jaksakaan mitään. Toivotaan, että ajatuksesi ja ideat lähtevät taas pian laukkaamaan!<3

      Poista
    2. Niin, pitäisi iloita siitäkin, kun on liikaa ideoita ja liian vähän aikaa! Murheellinen on sekin tila, ettei sitten jaksakaan mitään. Toivotaan, että ajatuksesi ja ideat lähtevät taas pian laukkaamaan!<3

      Poista

Ilahdun viestistäsi!