tiistai 3. toukokuuta 2016

3.5.

Minulla on sellainen piirre, että kuvittelen tietäväni paljon asioista. Luen hirveästi ja välillä luulen, että tässähän ollaan oikein asiantuntijoita siinä ja tässä.

Tiedon siirtäminen käytäntöön on toinen juttu - kai siinä voi puhua myös tiedon soveltamisen taidosta. Ja jos tiedon ja käytännön väliin tulevat vielä tunteet, siitä on asiantuntijuus kaukana.


Tätä asiaa olen taas harjoitellut. Olen lukenut paljon temperamenttipiirteistä (kurkkaa esimerkiksi tästä). Yksi aiheessa eniten ärsyttävä juttu on se, kun puhutaan "se on tosi temperamenttinen tyyppi". Arkikielessähän tämä tarkoittaa sitä, että temperamenttinen ihminen on se, joka heittelee lautasia ja huutaa eli oikeasti käyttäytyy huonosti, mutta pohjimmiltaan sillä ei ole temperamentin kanssa välttämättä mitään tekemistä. Tai että väite "olen temperamenttinen ihminen" oikeuttaa sanomaan toisille ärhäköitä kommentteja vain siksi, että sattuu olemaan "temperamenttinen ihminen". Temperamenttinen ihminen on yhtä lailla ujo ja vetäytyvä - ne voivat olla määrittäviä tekijöitä hänen luonteenpiirteissään.

Toisinaan minun on helppo tunnistaa ihmisten toimintaa ohjaavia asioita. Mutta annas olla, kun on oma lapsi piirteineen haastaa, ujostelee, jännittää, pelkää, vetäytyy, hyökkää, kommentoi. Tiedän, mistä se johtuu; hänet on varustettu sellaisella luonteella, että tietyissä tilanteissa hän toimii tietyllä tavalla. Se on hänen luontainen reaktionsa, jota minä en voi muuttaa. Käytöstä voin ohjata, mutta pohjimmaisia reagointitapoja en saa kitkettyä tai lisättyä. Pitää oppia elämään niiden kanssa. Tiedän, miten omat luonteenpiirteeni vaikuttavat toimintaani, osallistumiseeni ja vetäytymiseeni, mutta miten saisin siirrettyä jokaiselle lapselle tiedon, jonka avulla hän oppisi ymmärtämään omia toimintatapojaan?
 Ja kun siihen väliin tulevat ne tunteet. "Taas näin, etkö opi, miten me taas puhutaan tästä, miten tämä ei mene perille, miksi et voi tehdä niin kuin nuo toiset, mene vain, kyllä sinä uskallat..."
Ja siihen päälle
vielä ajatus: mitä nuo muut ihmiset tästä ajattelevat?


Pitäisi muistaa:
Anna lapsen olla, jos hän tarvitsee rauhaa ja hiljaisuutta.
Taputa olalle.
Yksi lapsi värittää siististi keskittyen suoraan viivojen sisällä, yksi rämäyttää koko väripaletin kerralla, eikä toinen tapa ole toista parempi.
Muista, että uudet asiat jännittävät.
Muista, että pelko voi näyttäytyä monella tavalla.
Muista, että jokaisella on oma "rakkauden järjestyksensä" eli asiat, joista hän todella tykkää.
Muista, että lapsen ja aikuisen aikakäsitys on eri (lapsi ei näe pääsi sisälle, että olit suunnitellut jo siirtymän paikasta a paikkaan b, mutta et ollut tarpeeksi selvästi ilmoittanut sitä ääneen muille).
Muista, että toisille KAIKKI asiat ovat suuria asioita, ei ole mitään yhdentekevää.
Ja vielä: suurimpien haasteiden jälkeen tulevat suurimmat voitot.
Muista.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Ilahdun viestistäsi!