lauantai 21. toukokuuta 2016

21.5.


Muistan, kun pojat vuosia sitten saivat ensimmäiset pelipaitansa. Väristelin hieman ja purin hampaita, sillä nuo paidathan ovat r u m i a.
Mutta ei auttanut: kesäsäillä vakiovarustus oli pelipaita ja -shortsit. Siihen oli äidinkin sopeutuminen. Sen verran määräilin, että kevätjuhliin ja muihin edustustilaisuuksiin lähdettiin jollakin muulla vaatetuksella.

No, tänä kesänä on yksi uusi pelimies täällä. Nuorimmainen on perinyt isoilta veljiltä ainakin neljä paitaa. Eikä haittaa, jos on niin iso, että roikkuu polvissa asti. Selkämyksessä lukee (tai mahassa, sillä ei ole väliä kummin päin puetaan) Suomi, England tai Rivaldo. Paita laitetaan toisen paidan, takin tai vaikka haalarin päälle.
Nämä ovat "jalakkitpaitoja" tai "loomipaitoja" (sananalkuinen s Suomi-sanasta on vielä hakusassa).

Poikieni rakkaudenjärjestyksessä urheilu on aika korkealla. Hyvähän se on, jos tietyt vaatteet innostavat pelaamaan ja juoksemaan.
(Ja onhan tuo nyt aika söpö ainakin 2-vuotiaan päällä.)

Ps. Lie kevät tullut, kun en meinaa ehtiä blogiin. En ole viesteihinkään kommentoinut, vaikka lukenut olen kaikki. Yritän parantaa tapani!)


2 kommenttia:

  1. Täällä myös urheiluhullujen poikien itsekin urheiluhullu äiti ilmoittautuu :D se on hyvä tapa kuluttaa aikaa!
    Parhaillaan ulkona testaillaan katujääkiekkomoken varusteita ja huudoista päätellen on loistavat pelit menossa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tykkään kyllä, kun lapset liikkuu. Itse en ole urheiluhullu, ehkä hyötyliikuntaihminen. Mulla ei ole ajokorttia, joten lapset joutuvat mun kanssa aina pyöräilemään paikasta toiseen. Sekin on aika hyvä taito: muutaman kilometrin matkat taittuvat oikein hyvin pyörällä!

      En tykkää urheiluvaatteista. Mulla ei ole edes verkkareita, kun ne päällä olisi niin "löysä" olo. ;)

      Poista

Ilahdun viestistäsi!