keskiviikko 11. toukokuuta 2016

11.5.





Miten olenkin niin haikailuun taipuvainen persoona?

Viime päivinä olen uponnut ajatukseen, että olisin vanhassa kesäpaikassamme, jossa olen käynyt viimeksi kymmenen vuotta sitten. Se oli erottamaton osa lapsuuden kesiä. (Niin, lapsuuden kesät, miten ihana sanapari!)

Kuvittelen, että olen yläkerran vaatekomerossa: siinä joka erottaa mummon huoneen ja nuorison huoneen toisistaan. Muistan miltä huoneessa tuoksui: hieman vanha ihminen, vanha talo, vanhat vaatteet, jokin mummon käsivoide (joka oli ehkä Yves Rocherin näyteputkilo). Kun kuvittelen tätä, minun lävitseni vyöryy kaihon, kivun, onnellisen ikävän tunne, jolle ei ole nimeä. Se on kaipuuta niihin päiviin, jolloin jo aamuauringon kajo kertoi siitä, että päivästä on tulossa lämmin, talo oli täynnä tuttujen ihmisten ääniä, joku keitti kahvia, askelet tömisivät.
Olimme pieniä, seuraava sukupolvi oli nuorempi kuin tänään on, mummon jalat taipuivat vielä portaiden kulkemiseen.

Saunan kohdalla haistan savun. Aurinko jättää varjoja suurten puiden alle, jossakin kohti on viileää. Hyttyset inisevät, savusaunan savu tuoksuu hyvältä, vaikka jotkin muut savut voivat tehdä pääkivun. Kuulen kaikkien menneiden kaiut täällä; joki on ollut sama iät kaiket.

Kaiho on yksi surun alalaji. Olenko surullinen ihminen? En tiedä. Ajattelen, että kaiho on samaa kuin pitsiliinat, seinälautojen harmaa väri, tyttöjen vanhanaikaiset letit. Kaiho on samaa kuin Vienan Karjala (jossa en ole koskaan käynyt, mutta lukenut kyllä ja josta sukuni on saapunut rajan yli). Voisinko jalostaa tämän menneiden aikojen haikailun joksikin toimivaksi liikekonseptiksi? En tiedä.

9 kommenttia:

  1. Kaunista. Tätä on kaihoisaa lukea.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Sukeltelen elämässäni suuren riemun ja riipivän haikeuden välillä.

      Poista
  2. Kaiho on herkkyyttä, se on kauniin näkemistä, kokemista täysin rinnoin. Sinä olet niin aistivainen ihminen, että kauniit koskettavat asiat piirtyvät mieleesi väreinä, tuoksuina, elämyksinä. Ne ovat painuneet sinuun ja rikastavat sinun elämääsi kaikkina päivinä. Sinä olet rikas näiden elämystesi kanssa ja rikastutat myös meidän lukijoidenkin päiviä näillä ihanilla kainovienolla ajatuksilla. Niitä lukiessa pääsin mukaan kesäaamuihin, mummulan tunnelmaan. Kiitos,että sanoitat sen mitä olet taltioinut, sen mitä mieleesi nousee kaihona, ilona, herkkyytenä. Meistä kaikista ei ole siihen....

    <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi Kaisu, sinulla sitten on taito tuoda iloa ja hyvää mieltä näillä sanoillasi ♡!
      Tuli muuten mieleen, että se teidän kesäpaikka savusaunoineen on juuri sellainen paikka, jossa säilötään pienten ihmisten mieliin hyviä muistoja lapsuuden kesistä ♡

      Poista
  3. Ihanaa tunnelmakuvausta. Ja tunnistan itsessäni myös tuon suru-kaiho -tyypin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi meitä kaihoilijoita! :) Välillä ei ehdi kaihota, kun pitää tukka putkella painaa hommasta toiseen. Onneksi välillä sitten ehtii katsella joutsenia ja kuunnella kuovin huutoa.

      Poista

Ilahdun viestistäsi!