keskiviikko 27. huhtikuuta 2016

27.4.

Tekstini aiheet syntyvät monesti siitä, kun luen jotakin. No, luin tämän ja taas heräsi ajatuksia.

Kukaan ei voi päättää, missä järjestyksessä sisarussarjaansa syntyy, mutta tuolla syntymäpaikalla voi olla vaikutuksia myöhempään elämään.
Puhun toki vain omasta puolestani.

Olen esikoinen. Se on tuonut paljon hyvää elämääni. 12-vuotiaana innostuin täytekakkukurssista ja sen jälkeen järjestin kotimme perhejuhlat. Pikkusisarusten rippijuhlien laittaminen ei ollut homma eikä mikään. Aikuisempana ihmettelin, kun joku huokaili, miten saa järjestettyä juhlat 25 ihmiselle. Pidin huolta ison talon siivouksesta, joten siivoushommat sujuvat edelleen. Säästin aina ennen joulua rahaa, jotta voin ostaa joululahjat kaikille sisaruksilleni. (Siitä tavasta en vieläkään ole päässyt eroon. Viime jouluna 33-vuotias pikkuveljeni huomautti ystävällisesti, että voin rentoutua jouluisin ja jättää antamatta hänelle paketin - itseneulotut villasukat ainoastaan saa antaa.)


Olen saanut paljon vastuuta, joten asioihin kiinni tarttuminen ei edelleenkään ole minulle ongelma. Koska olen vanhin, olen monesti huolehtinut eri asiat. Siksipä nykyisinkin tahdon päätyä siihen, että huolehdin yksin asiat, koska se on helppoa. Idea > toteutustapa > viesti muille > näin toimitaan. En jaksaisi jakaa, vatvoa, vetvoa ja miettiä kaikkia näkökulmia, kun jotkin jutut vaan ratkeavat nopeasti, kun niille tekee jotakin. Lienen siis aika tehtäväkeskeinen ihminen.

Jostakin löysin tällaisen määritelmän, joka sopi itseeni (paitsi että en ole enää kiltti, vaan hieman äkäinen):

Taakankantaja on yleensä perheen vanhin lapsi, joka toimii vastuunkantajana. Taakankantaja on kiltti ja tunnollinen, miellyttävä, joustava ja herättää luottamusta. Toisaalta taakankantaja ei osaa kieltäytyä tehtävistä eikä pyytää tai vastaanottaa itselleen apua. Taakankantaja suhtautuu elämään vakavasti. Hän tavoittelee täydellisyyttä ja tuntee itsensä riittämättömäksi. Tällainen lapsi tarvitsee tukea, jotta hän oppisi säätelemään voimiaan sekä vastaamaan ”ei” itseensä kohdistettuihin vaatimuksiin.

Olen kasvanut ympäristössä, jossa on aina ollut paljon lapsia.
Tunnistan sen, että esikoisen vastuu on silloin hyvin suuri. Iloitsen siitä, että vanhimmat lapseni ovat poikia (tähän en ole itse voinut vaikuttaa, mutta iloitsen että oma tyttöni saa kasvaa vailla esikoisuuden taakkaa, sillä esikoistytöt saattavat helpommin ottaa liikaa vastuuta kantaakseen). Helposti lähden myös tekemään karhunpalvelusta lapsilleni: kun olen itse pienenä tehnyt paljon, teen edelleen, eli en anna lapsille tehtäviä, jotta he eivät joudu kantamaan liikaa, mutta jäävätkö he samalla paitsi tärkeistä arkielämän taidoista?

Nyt "vanhana" voin sanoa, että sisarukset ovat aika lailla parasta mitä ihmisellä voi olla. Kenenkään muun kanssa ei voi jakaa tiettyjä asioita samalla tavalla. Toki olen sisarussarjassani edelleen virallinen tosikko lelunkerääjä ja kaikesta huolestuva, joka korjaa WhatsApp-rinkimme pilkkuvirheitä ;). Sisarusten lapset tuntuvat hyvin tutuilta. Kun siskon tai veljen perheeseen syntyy vauva, se on melkein kuin itselle syntyisi.

6 kommenttia:

  1. Vastaukset
    1. Lienet sinäkin sisarusparvesi vanhin :) Vissiin esikoisten elämästä voi jotakin yhteistä löytää!

      Poista
  2. Kiitos tästä ja kaikista jutuistasi! Joka päivä kurkkaan blogiasi että olisiko tullut jotain uutta :)
    tämä teksti, kuten useimmat muutkin päivityksesi, kolahtivat ja tunnistin itseni.
    terv. Esikoinen jonka tunnet :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No voi, kukahan esikoinen olet! :
      Varmaan jokaisessa "syntymäpaikassa" on jotakin hienoa ja myös hankalaa. Yksi päivä juttelin kuopusten kanssa. Yksi aikuinen kuopus sanoi, että koskaan ei sisarusten kesken oteta tosissaan, kun on nuorin.

      Poista
  3. Esikoinen täälläkin ja aika samantyyppisillä mietteillä.
    Etenkin se, että olisi to-si-aan-kin pitänyt laittaa omat lapset enemmän hommiin eikä yrittää niin kauheasti ehtiä, osata ja jaksaa itse. Siis silloin, kun olisivat vielä tykänneet siitä ja halunneet vastuuta. Teini-ikäisenä se on jo melkein (no, vitsi) myöhäistä.
    Mutta kun on vaan "helpompi" tehdä itse...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Esikoiset lienevät niitä suorittajahenkilöitä - omalta kohdaltani ja muutaman muun esimerkin voimalla uskallan tämän sanoa. Vaatii kyllä harjoittelua, että oppii tuosta mallista pois! :)
      Monet asiat on niin helppo ja nopsa tehdä itse, siksi kai sitä tekee. Ja jos se on vielä mukava homma (kuten itselleni vessanpesu, josta oikeasti tykkään), ei aina edes muista, että voisi pyytää muitakin!

      Poista

Ilahdun viestistäsi!