perjantai 15. huhtikuuta 2016

15.4.



Vaikka kuinka ajattelen ja valmistaudun, e n m e i n a a s e l v i t ä yksin lasten kanssa. Tätä voi olla vaikea ymmärtää sellaisen, jonka puoliso tekee esimerkiksi reissutyötä. Tätä voi olla yleensäkin vaikea ymmärtää.

Jossakin vaiheessa asiat vaan alkavat kaatua minun päälleni:
ovella koputetaan koko ajan, on omia ja kavereita, yksi hakee vettä, toinen leipää, kolmas banaania, kysellään voiko lähteä sinne ja tänne ja sitten sisälle lontostelee lapsi, joka on kävellyt ojassa ja vuorelliset kengät ovat täynnä vettä (tiedän, että kengät kuivuvat viikon tai enemmän ja haisevat sen jälkeen ehkä kaatopaikalta) ja sitten pitää viedä koira iltapissalle. Pienin tulee vessasta pois, koska on pessyt käsiä jo kymmenen minuuttia, ne ovat siis puhtaat ja vessan lattia lainehtii.

Kaiken keskellä minä säntäilen lasten, ruokalajien, tehtävien ja ajatusten perässä. On vaikea kuvailla kaaosta, joka minuun asettuu. Minä surisen, hurisen, kääntelen, vääntelen, en keskity mihinkään. Ja miten se lopulta näkyy: olen lapsille hermona, korotan ääntäni. He eivät tiedä, millaista rataa ajatukset päässäni kiertävät, ovat ihmeissään, kun hermoan ilman näkyvää syytä. "Älä ragee", sanovat isommat.
En tasoitu yöksikään, koska valvon yksin kaikkea: kuka ääntelee, kuka tarvitsee peiton, vieläkö koira kuoputtaa myöhään illalla ulos.

Olen miettinyt tätä paljon. Olen aikuinen, täysi-ikäinen ja vastuullinen ihminen, jolla on lapsia ja en selviä tällaisesta tehtävästä.
En sovi äitiyden ideaaliin.
Mistä otan määritelmät, joihin vertaan itseäni?
Mietinkö liikaa?
Antaisin mennä vaan.
Miksi halvaannun asioiden ja huminan keskelle?
Olenko koko elämässäni pelkkä tarkkailija?
Olen ajatellut, että tämän verran minulla on aspergerin piirteitä, introverttiyttä ja herkkyyttä liiallisiin ärsykkeisiin. Haaveilen, että tekisin kirjan, jossa kertoisin, millä tavalla äitiyden voi kokea: kaaoksena, kauneutena, hetkien pysähtymisenä, vaikeana asiana. Minun äitiyteni on sitä, että tarkkailen valon leikkiä lapsen kasvoilla, ilmeitä, vaatteiden värien heijastuksia, keskittynyttä olemusta piirustuspaperin yllä, askeleita kotipihalla, kaksivuotiaan hyppy-yrityksiä skeittilaudalla, jaan lapsen ajatuksia maailman tilasta ja ilmiöistä, katselen kättä joka puristaa unilelua kainalossaan. Minä kaadan heille kaakaota, voitelen leivät, etsin lämpimät vaatteet aamuksi, silitän poskea kotiovella. Minä en mene heidän kanssaan uimaan, maalaamaan sormiväreillä, hyppimään trampoliinille, hoploppiin tai pilkkomaan puita, mutta onneksi heillä on isä, joka tekee niin.

Mitä ajattelen siitä, jos lapseni lukevat tämän? Toivon, että he ymmärtävät, että tällaisiakin ihmisiä on, eikä se vähennä välittämistä tai rakkautta. Ehkä joku heistä aikuisena kokee samanlaisia tunteita, koska on perinyt osan luonteenpiirteistään minulta.

13 kommenttia:

  1. <3 Kaikkea tuota se on. Kun uskaltaisi olla äitinäkin oma itsensä: tehdä lasten kanssa itelle luontevia juttuja ja piirtää rajat omien heikkouksien ja vahvuuksien mukaan. Minä mietin, kehtaanko kieltää ne vuorellistenkenkienkuraleikit, jos kaverit saa mennä humpsuttaa. Kun en vaan kestä sitä hajua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Sakru ♡!
      Minä vieläkin harjoittelen tuota vahvuuksien ja heikkouksien tunnistamista. Tuntuu, että on heikkous kaikissa niissä, mitkä perinteisesti liitetään äitien vahvuuksiin.
      Ja nuo kurahommat kun tulee jonakin päivänä kaiken muun lisäksi! Sisällä nyökytellään kirkkain silmin, että ei mennä vesiin. Mutta ulkona se unohtuu, kun kaveriporukan kans rivissä marssitaan testaamaan kenkien varren pituutta :/.
      Ps. Kengät on nyt kuivat.

      Poista
  2. Minun mies on vuorotöissä. Toisinaan illat menee hyvin. Joskus taas ilta on yhtä pinnan kiristelyä. Joka vuosi kumpikin meistä käy viikonlopun kaveri porukalla mökkeilemässä. Sillon kotona menee hyvin. En tiedä johtuuko se asennoitumisesta vai mistä. Onneksi lapsillani on isi joka leikkii piilosta, jaksaa painia ja nahistella lasten kans, ottaa puu hommiin, keksii monenlaisia sana vääntöjä jne jne. Joskus tunnen itseni hyvin äreäksi äidiksi. Kuinka lämmittää esikoululaisen sanat keskellä vilkasta arki iltaa, "meidän äiti on nii ihana".

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Asenne, niinpä. Yritän muistaa sen, mutta se hujahtaa savuna taivaan tuuliin, kun tulee tarpeeksi asioita yhtä aikaa. Meilläkin on noita reissuja joskus. Ite en niinkään kaipaa sellaista irtiottoa, tärkeämpää on, että on tavallisissa päivissä niitä "tyhjiä" hetkiä.

      Poista
  3. Kiitos näistä julkilausutuista eli -kirjoitetuista sanoista! Täällä eräs usein samoin kokeva ja tunteva äiti-ihminen ajattelee sinua suurella lämmöllä ��

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos lämmöstä, tunnen sen!
      Tämä oli taas riski tämä mun kirjoitus, mutta ihmeellisesti kannattaa. Tiedän, että meitä on muitakin ♡

      Poista
    2. Kiitos lämmöstä, tunnen sen!
      Tämä oli taas riski tämä mun kirjoitus, mutta ihmeellisesti kannattaa. Tiedän, että meitä on muitakin ♡

      Poista
  4. Minua välillä hämmentää, miten tarkasti jotkut ajatuksesi ja huomiosi täsmäävät omiini. Kiitos, että kirjoitat.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Maija!
      Välillä ajattelen, että mitähän hyötyä siitäkin on, että horisen omia juttuja. Mutta sitten muistan, että hengitys melkein itselläkin helpottuu, kun luen muiden kirjoittamia juttuja, jotka sopivat omiin tunnelmiin ja elämään.

      Poista
  5. Voi minä olen ihan samanlainen! Itsekseni olen miettinyt tätä kauan: yritän suunnitella ja kontrolloida kaikkea kun toimin yksin lasten kanssa.Mutta jossain vaiheessa päivää suunnitelmat aina muuttuvat. Ahdistun siitä,että osa juoksee pihalla ja osa härvää sisällä. Haluaisin että he kaikki olisivat samassa paikassa ja nököetäisyydellä. Kiitos että kirjoitit, tunsin hetken että myös tämä olotila on sallittua enkä ajattele näin yksin <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos sinulle tuntematon!
      Uskon, että osa kokemuksista on luonteenpiirteissä. Jos on helposti stressaava, murehtiva, ahdistuva ja järjestyksestä tykkävä (kuten minä), ei ole huoleton, luottavainen ja epäjärjestystä sietävä.
      Tämän kanssa vaan pitäisi osata elää. Se, jolla on vastakkaiset luonteenpiirteet kuin minulla, on vaikea käsittää tätä kokemusta ja minun vastaavasti vaikea ymmärtää huoletonta elämänasennetta.
      Yritän muistaa tämän lastenkin kanssa: joku ärtyy ja hermostuu ilman "näkyvää syytä", koska jokin tilanteissa kuormittaa häntä.

      Poista

Ilahdun viestistäsi!