perjantai 29. tammikuuta 2016

29.1.

Olen erittäin ränsistynyt näin perjantai-iltana viikon päätteeksi. Väsymys, hyvä sellainen, painaa. Se tulee siitä, kun pyöräilee talvisia teitä, harppoo portaita edestakaisin, tarkkailee papereita, kirjaimia, toisia ihmisiä ja ajattelee.

Kotona raahasin pinnasängyn varastoon ja pikkulapsen sängyn tilalle. Kuopus ei nuku enää pinnojen takana, yksi aikakausi on taas ohi.

Iltapäivällä tapahtui ihme: se oli keväinen aurinko. Joka kevättalvi se alkaa hivuttautua olohuoneen ikkunasta ja luo tuohon pianon päälle aivan tietynlaisia varjoja. Niitä ei synny koskaan marraskuussa. Aurinko on ihana! Tiedän kuitenkin, että joidenkin viikkojen päästä hermostun, kun jokaikinen pölyhiukkanen näkyy siinä valossa. Pari viikkoa sitten murehdin pitkää tammikuuta, mutta kohta se on mennyt!

Tuli rätisee leivinuunissa. Lapset mekastavat mailojen kanssa. Kohta tartun vaaleanpunaiseen lankaan ja neulon hieman ennen kuin on keksittävä iltapalaa.

6 kommenttia:

  1. Täällä sama väsy! Liikkeellä seutukunnassa? Ramasee, ei jaksaisi, vaikka ehkä pitäisi. Mutta huomenna on uusi päivä, uusi mahdollisuus.
    Viikonlopun iloa ja voimaantumista! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Perjantaina olen kyllä niin kuitti että! Ei tarvitse kuvitella että siivoaisin. Olenkin päiväjärjestykseen tehnyt niin, että meillä alkaa viikonloppu lauantaiaamun siivouksella.
      Viikonloppuu on kyllä ihana asia työviikon päätteeksi!

      Poista
  2. Lämpimät Onnittelut! :) (Muistinko päivän oikein?)

    VastaaPoista
  3. Tuommoinen positiivinen väsymys on aika ihanaa. Minäkin eilen illalla laitoin silmät kiinni kymmeneltä ja aamulla avasin ne eka kerran seitsemän jälkeen. Ihanat pari tuntia vielä loikoilin unen ja valveen rajamailla ennenkuin jaksoin nousta. Tänä iltana en varmaan malta noin ajoissa nukkumaan, tuntuu että viikonloppu "lyhenee" jos nukkuu "liikaa". Perjantaisin olen päättänyt mennä ajoissa nukkumaan jotta saa viikon univelkoja kuitattua.
    Aurinko on ihana kyllä, tänään oli jotenkin niin keväinen päivä täällä etelä-Suomessa vaikkei paistanutkaan. Jäistä on ja lumet sulaneet, toisaalta mietin että tässäkö se talvi nyt sitten oli?! Maanantaina kymppiveeni vielä hiihteli ihan intona uusista monoistaan, nyt turha moisesta täällä haaveilla... Äkkiä vaihtuu säätilat kyllä.
    Kunpa hiihtolomaksi saataisiin vielä hiihtokelejä :)
    Mukavaa ja toivottavasti rentouttavaa lauantain jatkoa!
    T.Sanniska

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Fyysinen väsymys on niin mahtava tunne! Tietää, että on tehnyt jotakin, ja se on hyvää väsymystä. Henkinen väsymys, alakulo tai masennus on aina murheellisemman tuntoista, siitäkin on kokemusta.
      Tuo on totta, että ei raskisi tuhlata aikaa nukkumiseen! Mutta viikonlopuissa on se hyvä puoli, että aamulla saa herätä hitaasti.
      Meillä on lumet säilyneet, vaikka satoikin loppuviikosta vettä. Koulussa on vielä tällä viikolla luistelua, ensi viikolla vaihtavat hiihtoon. Onneksi on tänä talvena saatu noita lajeja harrastaa, ei ole ollut itsestäänselvyys viime vuosina!

      Mukavaa viikkoa! :)

      Poista

Ilahdun viestistäsi!