maanantai 18. tammikuuta 2016

18.1.


Maailmassa on yksi asia (aika monta asiaa), joka saa minut raivon partaalle. Tuo asia on tavara.

Viikonloppuna muokkailtiin hieman järjestystä tässä meidän pienessä torpassa. Ilahduin siitä, miten monikäyttöinen tämä pieni talomme kuitenkin on. Taas keksittiin uusi huonejärjestys, jota ei kertaakaan seitsemän vuoden aikana ole vielä kokeiltu ja näyttää kivalta.
Mutta se tavara!
Onko lapsen kehityksen kannalta välttämätöntä, että meillä 12 700 pikkulegoa? Tai 46 pehmolelua, joilla jokaisella on tunnearvo-niminen viitta harteillaan. En tiedä.

Jos aloitan meidän vaatehuoneen hyllyn yläosasta, tavarat siellä menevät näin:
- muovilaatikko (sisällä ehkä leluja, en jaksa tarkistaa)
- huopikkaat (kukaan ei ole koskaan käyttänyt, mutta en raski hävittää, koska huopikkaat ovat niin ihanat ja niihin liittyy sellainen narskuvaluminen mielikuva pakkaspäivästä!)
 - sisustyyny (50 x 70, minulla on hyvin vähän siihen sopivia päällisiä)
- jokin patjan palanen
- makuupussi
- muovipussi (sisältää villavaatteita, joilla on Tunnearvoa)
- korillinen pehmoleluja (pöllö, pupuja, minun vanha mollamaija < erittäin tunnearvoisia)
- pelejä
- olkipukki (käyttöaika vuodessa noin 3 viikkoa, jolloin pukki nököttää jossain hyllyn kulmalla. 49 viikkoa vuodesta se kerää pölyä vaatehuoneessa)
- syöttötuolin kaari, jota ei nyt käytetä
- 4000 palan palapeli (koottu kerran ehkä vuonna 1993 ja kuljetettu sen jälkeen muutosta muuttoon, talosta toiseen).


Hellin tällaisia ajatuksia:
jossakin kaapissa olisi tyhjä hylly
kun meillä oli esikoinen, kaikki lelut sopivat yhteen pieneen koriin
on onni, että meillä on vain 100 neliötä täynnä tavaraa.


(Se, miksi minulla on tuo helmitaulu, on kuvattu täällä .
Tavara-ahdistuksia olen kokenut aiemminkin esimerkiksi täällä)

16 kommenttia:

  1. :D Taitaa joka huushollista löytyä noita tunnearvotavaroita. Onhan se nostalogista kaivaa pari kertaa vuodessa omat vanhat mollat ja nallet esille ja uppoutua muistoihin (viikko sitten vaatehuoneen siivouksen yhteydessä tuli taas fiilisteltyä). Ja vaatehuoneessa niitä tulee itsellä säilytettyä sen takia, etten muka raaski antaa niitä lasten riepoteltaviksi :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä niitä tunnetavaroitakin pitää olla. Mutta kun on monta ihmisistä, jolla on tunteita, sitä romua kertyy :D
      Oon opetellut aika ronskiksi viime vuosina: jos jokin asia pyörii muutaman kuukauden vaatehuoneessa ilman että sitä kukaan käyttää, laitan surutta kiertoon. En niitä rakkaimpia tavaroita, mutta esim. vaatteita ja kenkiä. Ei vaan voi kaikkea säilöä.

      Poista
  2. Täällä toinen tavara-ahdistuja. Meillä on kans vaatehuone, jossa on kyllä kätevä säilyttää kaikkea tarpeellista mutta kun sinne säilöytyy aina sitä kaikkea tsrpeetontakin. Se on aina ihana tunne, kun pääsee jostain turhasta eroon!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vaatehuone on vihonviimeinen paikka! Samaa ajattelin aikoinaan kotona ja samaa ajattelen nyt tuossa nykyisessä talossa. Tavalliset kaapit on paljon parempia. Mieluiten pitäisi olla kaikissa korisysteemit, jotta näkisi heti, mitä ne sisältävät. Ei pääse kertymään mitään jemmapaikkoja.

      Poista
  3. a) Ne kaikki pikkulegot ovat välttämättömiä.
    b) Tämän jutun kannustamana haen neljä vuotta varastossa olleen vanhan helmitaulun käsiini ja etsin sille arvoisensa paikan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. a) Onko ne legot välttämättömiä? Meillä on Harry Potter -legot, joilla ei ole kahteen vuoteen kukaan rakentanut. Haluaisin myydä ne, mutta jostakin syystä niitä vaan jemmataan, kun ne on niin kivoja ja ihania.
      b) Helmitaulu on aina paikallaan! Ne on niin kauniita esineitä!

      Poista
  4. Oikeasti Maria tuo tuskaisuus on tuttu tunne usammassa kodissa. Tavaraa on ja koko ajan kertyy lisää.:)
    Mutta ne aarteetkin ovat tosi tärkeitä.
    Niitä tossukoita ja myssyköitä ne sitten kaipailevat vuosien perästä. Jokaiselle jotakin pitäisi jäädä muistoksi.
    Itse olen juuri muistojen laatikolla viivähtänyt. Ihana paluu lapsuuteen ja nuoruuteen.<3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aarteita tosiaan pitää olla. Nyt meillä tyttö leikkii tiikeripehmolla, jonka minä olen saanut 35,5 vuotta sitten. Se taitaa olla meidän talon vanhin lelu ja arvokkaasti kantaa tuota kunniamainintaa :)
      En tiedä, tuleeko nykyisille leluille niin paljon tunnearvoa, kun leluja on niin paljon. Itse sai pienenä vähemmän, joten ne muutamat tallessa olevat ovat hyvin merkityksellisiä. Lisäarvo niihin tulee nyt, kun seuraava sukupolvi leikkii niillä.

      Poista
  5. Meidän koti puhistu ylimääräisestä tavarasta pari vuotta sitte home ongelman takia. Ois voinu ottaa käyttöön pesun jälkee, mutta sillon tuntu et kaikki ylimääräinen pois. Ja sitä pesua ja pyykkiä riitti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Home on harmillinen vieras, en sitä kuitenkaan toivoisi! Joutuu heittämään paljon pois sellaistakin, josta ei haluaisi luopua. Mulle tekisi esim. tiukkaa, jos joutuisin rakkaista kirjoista luopumaan.
      Mutta muuten puhdistusoperaatio olisi paikallaan!

      Poista
  6. on se täälläki tuo "tunnearvo" saanu vähän liian hyvän paikan minne käpertyä... ja saa kyllä olla rauhassa.
    nyttemmin oon jo ruennu vähän aatteleen toistenki silmillä niitä asioita, jos muille ne jutut ei aiheuta mitään väristyksiä ja toisaalta ne siellä kaapin perukoilla viruu niin onko niillä todella sitä arvoa. useampi tavara on saanu väistyä tällä teorialla. Ja nautin siitä tilasta minkä tavaran hävitys tuo! Mutta eihän sitä millää kaikkia... ei millään, täytyyhän sitä olla niitäki mitä hipelöidä ja muistella.
    Onneksi muutamat muutot tavarapaljouden kanssa on opettanu siihen ettei enää tarvi ostaa uutta, kaikkea alkaa jo olla liian kanssa

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tunnearvo on kyllä höpsö juttu toisinaan! Kuten noissa meidän huopikkaissa. Olen ne lapsuudenkodista ottanut mukaani. Omat pojat eivät ole niillä kävelleet, kun varren reuna kuulemma painaa jotenkin. Mutta silti vaan säilön, kun niihin liittyy jokin suomalaisuuden leima mielikuvissani.
      Toisinaan, kun laittaa paljon tavaraa kiertoon, tulee ihana olo. Harvoin muistelen sitä, mitä olen myynyt tai vienyt kierrätykseen. Silloin sillä ei ole ollut merkitystä, kun edes muita kaivata niitä juttuja.
      Mekin muutettiin ennen alle kahden vuoden välein monta kertaa. Silloin tuli tehtyä niitä inventaarioita. Nyt on oltu kohta seitsemän vuotta samassa paikassa, joten tavara saa rauhassa jämähtää varaston nurkkiin :)

      Poista
  7. Mä niin päätin että kun tästä muutetaan aikanaan niin vannoin ettei meidän varaston josjoskuskäytäntätä-jemmoja viedä uuteen kotiin..
    Saa nähdä joudunko ulkoistamaan koko muuton jotta pysyisin sanojeni takana :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Muutto on kyllä hyvä hetki käydä läpi kaikki "tarpeellinen". Me muutettiin ennen tiheään, joten niitä tarkistuskierroksia tuli hyvin. Nyt ei ole tullut, ja kaapit pursuilee. Se on käsittämätöntä, mitä kaikkea muka pitää säilyttää! Esim. mulla on tytön vaatteita, kun on vaan yksi tyttö ja jos näitä joskus vielä joku käyttää. Voisi tietenkin ottaa vain muutaman (paljonko se on?) KAIKISTA IHANIMMAN jutun ja säilyttää. Ajat muuttuu, muoti muuttuu, mieli muuttuu - en edes tiedä, pukisinko niitä enää kenellekään, vaikka olisi toinen tyttölapsi meillä.

      Poista
  8. Kuulostaa niin tutulta :) Kumma miten sitä turhaa tavaraa kertyykin nurkkiin,ja sittenkään,ei raski ihan kaikesta luopua :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaikesta ei voi luopua, mutta välillä pitää itsekin oikein ihmetellä, että mitä kaikkea rojua minä säilön! Jos ehkä joskus saatan käyttää tätä! :D
      Varastot ovat myös vaarallisia tiloja: sinne on niin helppo työntää kaikkea säilöön ja siellä ne sitten ovat vuodesta toiseen ihan tarpeettomina.

      Poista

Ilahdun viestistäsi!