lauantai 21. marraskuuta 2015

21.11.


Olen kova kuvittelemaan. Tämä alla oleva teksti on syntynyt vuonna 2009, kun unohdin kerran roskapussin rattaisiin ja rupesin sitten kuvittelemaan.


Hometalon asukkaat ulkoilevat
Lapsiperheellisen on varauduttava siihen, että rattaita työnnellessään saa selitellä tavarakorissa kulkevien tuotteiden alkuperää. Talvipäivänä lähden reippain kotiäidin askelin etenemään kohti lähikauppaa. Lapset puhelevat tyytyväisenä ja katselevat maisemia. Minäkin olen tyytyväinen: elämämme on kaikin puolin onnellista ja harmonista.

Äkkiä harmonia särkyy odottamattomalla tavalla. Kuljetan mukanani pussia, joka on täynnä likaisia vaippoja. Lapsemme kakkavaipat! Ne on pakattu perinteiseen siniseen roskapussiin, joten jokainen vastaantulija kykenee hahmottamaan sen vessan roskakorista poimituksi. Jos minulla ei olisi lapsia, lähtisin kauppaan aina ilman lastenrattaita, eikä roskapussia muutenkaan tarvitsisi tyhjentää niin usein. Tällaisia kiusallisia tilanteita ei pääsisi syntymään.

Mietin toimintamalleja, joilla selvitä tapahtumasta. Sanonko kaupassa oleville ihmisille, että anteeksi, unohtui tuo haiseva pussi tuonne mukaan. Avaanko suuni vai en? Entä jos he eivät huomaisikaan koko asiaa, ellen minä itse alkaisi siitä höpöttää? Kurvaanko vain äkkiä kassan läheltä jotakin pientä ostosta (purkkapussi, iltapäivälehti, filttereitä, vaikken poltakaan) mukaani ja lähden heti pois? Saman tien kuitenkin ymmärrän, että olen aikuinen ihminen, jonka on kannettava tekojensa seuraukset. Astelen pää pystyssä kauppaan, keräilen ostokset ja rupattelen hyväntuulisesti kassahenkilön kanssa. Selviän koettelemuksesta, mikään olemuksessani ei viittaa siihen, että kuljettelen mukanani lasteni suolistotuotteita.

Toisella kerralla olen lapsen kanssa lääkärissä. Odotustilaan ovat tänään kokoontuneet kaupungin erikoisimpien sukunimien kantajat. Nimet jäävät kaikumaan käytäville, kun lääkärit kajauttavat kutsuhuutojaan. ”Ruokamo!” ”Ryky!” ”Nahkiaisoja!” Minä viehätyn näistä sanoista, mutta lapsi ei ole kiinnostunut. Minun on keksittävä hänelle muita virikkeitä. Nappaan hyllystä esitteitä, jotka kertovat erilaisista ihmiselämän kipukohdista ja ongelmatilanteista (Testaa alkoholinkulutuksesi, oletko liikakäyttäjä; Valitse viisaasti ruokasi; Virtsankarkailu – kiusallinen mutta korjattavissa oleva vaiva).

Lapsi järsii tyytyväisenä tietopainotteista paperia. Hoidamme asiamme ja lähdemme ulos. Paiskaan esitepaperit rattaiden tavarakoriin. Keväinen tuuli hyväilee kasvojamme, olemme jälleen onnellisen perheen ilmentymä. Yhtäkkiä tiedotepaperien tekstit piirtyvät verkkokalvoilleni: ”Kuinka tunnistat talosi kosteusvaurion?”

Aavistelen, että myös ohikulkijoiden katseet porautuvat esitteeseen. Nyt kaikki arvaavat, että meillä on kotona hometalo ja kosteutta kellarissa. Kenties vaatteissamme on tunkkainen ja pistävä haju. Tunnen, kuinka säälivät ilmeet seuraavat meitä: Siinä menee nuori äiti pienen lapsensa kanssa. He ovat elävä esimerkki nykyisistä rakennusteknisistä ongelmista ja liian tiiviistä rakentamisesta. Kauas on tultu entisistä terveellisistä hirsitaloista ja ilmavista seinistä. Tällä perheellä on kotonaan kosteusvaurio ja homeitiöitä. Onpa hyvä, että ovat lähteneet raikkaaseen kevätilmaan ulkoilemaan, hetkeksi pois vaurioituneesta talostaan.



7 kommenttia:

  1. Hauska :D Mulla on vähän sama vika.. vilkas mielikuvitus! Joskus erehdyn kertomaan miehelle mitä just oli kuvitellut (tai päähän pälkähtänyt) ja se on aina ei voi olla totta, mutta totta se on :D

    VastaaPoista
  2. elämämakuinen teksti. tää nauratti mua ku niin eläydyin sun tekstiin. Kiitos! :)

    VastaaPoista
  3. Ihania pikkuisia juttuja. :) Hymyilyttää, kun ajattelen sinua niissä tilanteissa. Siinä pitää olla pokkaa, että pää pystyssä kulkee ja antaa ihmisten tehdä omia päätelmiään... :)

    VastaaPoista
  4. Nyt ei meinaa tulla kyllä naurusta loppua :D

    VastaaPoista
  5. Kiitoksia viesteistä! :D
    Kuvittelun taito on hyvä taito - välillä vaan meinaa aika kauaksi alkuperäisestä ajatukset harhautua, kun oikein päästää kuvittelun valloilleen. Mutta kirjoittamisessa tästä ainakin on hyötyä!

    VastaaPoista
  6. Tää oli ihan huippu!! :) Mun ajatukset lähtee välillä ihan yhtä kauas ja korkialle, ja pahinta on se, että joskus uskoo hetken ihan tosissaa omiin kuvitelmiin joissa ei oo oikeesti mittää järkiä. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eikö oo kauheeta, miten kauaksi ajatukset tosiaan harhailee! :D Kun joku yhtäkkiä kysyisi, että mitä mietit, ja sitten kertoisi nuo, että tuli esitelehtisestä tämä ja tämä mieleen! Ei ole tylsää, kun mielikuvituksessa rakentaa saman tien ties mitä rakennelmia!

      Poista

Ilahdun viestistäsi!