tiistai 17. marraskuuta 2015

17.11.

Olen saanut jouluun liittyvän haasteen.
Kysymykset kuuluvat seuraavasti:


1. Milloin sinun joulusi alkaa?
Joulu alkaa lokakuun lopussa. Pimeä tekee sen, että varsinkin iltaisin tuntuu, että joululaulujen kuuntelu olisi paikallaan. Sitten ruvetaan kuuntelemaan. Kynttilöiden polttaminen tuo myös pehmeää jouluoloa.

2. Ostatko joululahjat hyvissä ajoin vai viime tingassa?
Joka vuosi päätän, että olen hyvissä ajoin. Ja todellisuudessa joulukuun puolivälin kieppeillä alan kaapia lahjoja kasaan. Niinä vuosina, kun olen saanut joululahjasukkapuuskan, sukkien neulominen on jatkunut pitkin syksyä jouluviikolle asti.

3. Voiko mielestäsi joululahjan ostaa käytettynä?
Kyllä voi. Omille lapsille olen monesti antanut kirpparilta löytyneitä juttuja lahjaksi, samoin kummmilapsille esim. vanhoja kirjoja, joita ei enää saa uusina painoksina. Tänä joulunakin käärin kirppislöytöjä pakettiin.

4. Mitä jouluruokaa inhoat? Ja vastaavasti rakastat?
Lipeäkalaa en ole koskaan maistanut, mutta se kuulostaa jo sanana sellaiselta, että varmaan inhoaisin sitä :)
Jouluruoassa on parasta kaikki: se kun ateria on kasattu lautaselle ja on juuri se hetki, kun en ole vielä maistanut, mutta kohta maistan ja kaikki joulun maut sulavat suuhun.
Luumurahka on joulun mainio herkku. Sitä on syöty sisarusten kanssa päät rahka-astiassa ja nyt omien lasten kanssa myös nautitaan siitä.


5. Onko teidän perheessä jotain hassuja jouluperinteitä?
Juomme Coca-Colaa joulusaunassa (en tiedä, onko tämä hassua laisinkaan).

6. Muovi- vai oikea kuusi?
Oikea kuusi, ainakin vielä, kun kukaan ei ole allerginen.


7. Lempijoululaulusi?
Tämä on todella vaikea kysymys. Tykkään monista lauluista. Mutta sanon Betlehem Jorma Hynnisen esittämänä. Kuulin sen ensimmäisen kerran vasta vuonna 2000. Muistan vieläkin hetken, kun rauhalliset sävelet soljuivat tajuntaani ja ihmettelin, mikä on tämä kaunis kaunis laulu.

8. Pidätkö tärkeänä joulun "todellista" sanomaa?
Joulun kristillinen sanoma on se, jonka vuoksi joulua vietän. Tonttusanomalla ei niin ole väliä; toki se lasten kautta on joulussa aina omalta osaltaan mukana.

9. Kuinka paljon hankit lapsillesi lahjoja? 5 vai 25?
Viisi on lähempänä. Pari isompaa, tärkeää, tarpeellista lahjaa. Sitten voi olla hanskoja ym. pientä tavaraa.

10. Lähteekö joulutervehdys tänä vuonna korttina vai tekstarina?
Joulukorttina on aina lähtenyt. Sekin kamala operaatio aina väsätä ne kortit! Tästä jutusta voi muistella lisää onnistuneita korttihetkiäni. Tämän vuoden kortti on taas niin ruma, että otan vastaan valituksia siitä sähköpostiini :)




4 kommenttia:

  1. Laita ens vuonna joulukorttiin tuo viimeinen kuva, niin ei ole ruma! :)

    VastaaPoista
  2. Tämän päivän lehdessä oli hyvä juttu :)
    Kuten kaikki muutkin sun jutut. :)

    HR

    VastaaPoista

Ilahdun viestistäsi!