sunnuntai 25. lokakuuta 2015

25.10.


Minulla ei ole enää pappaa.
Olen ajatellut häntä paljon.
Tänään taas, kun ajoimme läpi syksynväristen maisemien.

Ylin kuva on otettu ajomatkalla sinä päivänä, jolloin näin papan viimeisen kerran. En sitä silloin tiennyt. Nyt tuon päivän muistot ovat piirtyneet ihmeen tarkkarajaisina mieleen. Aurinko paistoi, oli lämmin. Pappa hymyili, jutteli, tykkäsi ihmisistä.

Pappa ei näe näitä syysmaisemia enää: kullanhohtoisina keinuvia viimeisiä heiniä, ruskeaa, harmaata, ihmeen kirkasta vihreää, tihkuisena satavaa vettä, rakastamiaan puita. Pappa oli ehkä mänty: vakaa, suora, suomalainen puu.

Olin 5-vuotias, kun papan äiti kuoli. Hän oli se edellisen sukupolven viimeisin. Muistan vanhan hauraan naisen sängyn päässä istumassa. Hän ei juuri puhunut enää, katsoi vain. Hänellä oli kaunis nimi; minulla ei vielä ole sen nimistä tyttöä. Sen lisäksi häntä kutsuttiin pikkumummoksi. Oma tyttöni on nyt samanikäinen kuin minä olin pikkumummon kuollessa. Mitä jäänee hänellä mieleen papasta?

Matkamme syksyn läpi jatkuu. Metsän jälkeen tulee pelto. Siellä ovat joutsenet. Ne sopivat ajatuksiini - syksyn, jäähyväisten ja kaipauksen kauniit linnut.

12 kommenttia:

  1. Voimia kaipaukseen ja suruun. Aika kultaa muistot. Muistoja katselet ja näet vielä vuosia. Oma pappani on nukkunut ikiuneen jo 17 vuotta sitten. ♡

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! <3 Viiltävää oli vierailla mummolassa, kun papan tossut olivat olohuoneen nurkassa vielä odottamassa käyttäjää, takit naulakossa...

      Poista
    2. Isänkin tuulitakki roikkui pitkään naulakossa. Liekkö vieläkin.
      Surullista. Kaikella on määrähetkensä. Voimia! <3

      Poista
    3. Tuollaisista pienistä arkisista asiosta rakkaan ihmisen puuttumisen huomaa eniten - miten voikin tehdä kipeää tuttu takki! Kukaan ei enää koske omiin tossuihinsa, kukaan ei enää tarvitse tuttuja villasukkia, kukaan ei enää ota peilin vierestä kampaa ja vetäise hiuksia nopeasti järjestykseen.

      Poista
  2. Osanottoni pappasi poismenon vuoksi.
    Onneksi muistot jäävät.

    -LeaStiina

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Muistot ovat tärkeä asia, niiden kautta saa muistella hyviä yhteisiä hetkiä ja nauraakin hassuille jutuille.

      Poista
  3. Syksyssä kiteytyy niin moni asia; maanläheiset värit, pysähtyneisyys, luopuminen kaikesta kukoistavasta, Päivät sumuisia; läpi ei melkein näe. Ja sen kaiken yllä näemme elämänkaaren. Alku ja loppu. Maasta maaksi.
    Lohtuna, ilona tulevaisuuden usko, toivo. Elämän jatkuminen, uudet sukupolvet.
    Lämmin ajatus Sinulle. Vierivät vuodet. Miespolvet eivät vaivu unholaan. He jäävät sydämen sopukoihin rakkaina muistoina. <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Kaisu! <3
      Juuri itse ajattelin eräänä päivänä tuota Maa on niin kaunis -laulua. Sitähän lauletaan myös hautajaisissa. Se on kaunis laulu, sanat sopivat sinnekin ja samalla se on todella lohduttava ja toiveikas sävelmältään, ei liian raskas.
      Papalle ehdittiin tälle vuotta kastaa yksi kaima lastenlastenlapsessa kasvamaan!

      Poista
  4. Lämmin osanotto! <3 Sitä se elämä on, toinen tulee, toinen lähtee. Onneksi ihanat muistot säilyvät ja ikävän ja kaipuun keskellä saa tuntea iloa ja kiitollisuutta siitä, että elämässä on ollut tällainenkin ihminen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos!
      Juuri niin: kauniit muistot lämmittävät. Kun läheinen on poissa, jäljelle jää rakkaus.

      Poista

Ilahdun viestistäsi!