maanantai 24. elokuuta 2015

24.8.





Kohta 2-vuotias.

Eilen esitelmöin yhdelle ystävälle, että poika sanoo kaksisanaisia lauseita.
Tänään, maanantaiaamuna, nassikka totesi kuitenkin keittiön pöydän ääressä silmiä siristäen, nenää kipristäen:
"Aulinko paittaa lilmiin!"
Niinpä niin, ihaniin sinisiin sikkurasilmiin tähtäili taas elokuinen aurinko, enkä lainkaan pistänyt pahakseni sen kirkkaita säteitä uuden viikon alkaessa.

Hyvin tomerasti poika matkii isompia.
Tuo valkoinen keppi on isojen poikien keihäänheiton merkkiviiva, mutta pienin hakee sen, nostaa olalleen ja höpöttää:
"Keihättä." Eli kolmas kilpailija on tässä. Tai:
"Pam, koolit." Eli pyssyleikeistä on myös opit imetty.

Tutti jäi jokunen viikko sitten mummilan koiralle (samainen koira nappasi esikoisen tutin kahdeksan ja puoli vuotta sitten, että onkin melkoinen tuttikoira).
Iltaisin tomera keihäänheittäjä-pyssymies-nuorukainen kaivautuu pinnasänkyyn (pinkit pinnat, isosiskon jäljiltä, hyvin on nukuttanut), paitsi joinakin iltoina huutelee:
"Vieleen!"
"Sanotko sille ei", minä kysyn vaivihkaa mieheltä ja emme kumpikaan raski sanoa, joten urhoollinen soturi ottaa kaikki kolme uniharsoaan ja tulee meidän keskelle nukkumaan.

19 kommenttia:

  1. Voi näitä taaperoita, jo kaksi vuotta! Puhumisen kehittymistä on mukava seurata, tänään kuului käsiä pestessä, Inalille petuainetta! :) asiasta toiseen, jos löytyy innostusta (ja kankaita), niin voisin ostaa tuollaisen tilkkupeiton tälle odotettavalle, joka syntyy vuodenvaihteen tietämillä. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On ihania nasuja nämä parivuotiaat! Suu käy koko ajan, kun matkii toisten puhetta :)
      Ilman muuta voin peiton tehdä! Laitapa vaikka sähköpostiin tarkemmin, mitä väriä yms. toivot.

      Poista
  2. ♡ Voi että, mää melkeen pakahdun nuista kuvista ja sun tekstistä, liian hellyttävää! ♡
    Tuo sun rakas sikkurasilmä, mun kultainen kummipoika, on niin ihana tyyppi!!
    Ps. En minäkään raskis sanoa ei. ♡

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin ihana <3 Kun erehdyn sanomaan, että lähdetään ruoan jälkeen kirjastoon, on heti lähdössä. "Pöölällä", sanoo ja pukee vaatteita. Päähän pitää laittaa "pykälä".
      Toivotaan, että pääset 2-vuotiskahveille! :)

      Poista
    2. Luulenpa, että pääsen 2-vuotiskahveille ♡

      Poista
  3. ihana veijari <3 niin ne pienet vaan kasvaa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No niin kasvaa, just syntyi yhtenä aamuyönä. Ihan hyvin muistan, kun illalla lähdettiin! :)

      Poista
  4. Ääh mä en kestä näitä pieniä <3 täällä samanlainen :) miten ne on niin ihania, miten ne onkaan?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Herkullisia kapistuksia tuon puheensa kanssa. Olin muistaakseni talvella huolissani, että tämä ei opi puhumaan. No, näyttää oppivan :)

      Poista
  5. Kaksivuotiaat ovat kyllä mainiossa iässä! :) Iloisia ja touhukkaita. Meillä 2-vuotias haluaa nukahtaa äidin viereen. Rafael on nyt oppinut sanomaan ärrän ja se on hauskan kuuloista! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. R on tärkeää osata sanoa, kun se on omassa nimessäkin :) Meillä vielä ääntyy älläksi. Tuokin on hauskaa, miltä ne ärrät kuulostaa: kaksi ensimmäistä meillä korautteli komeita kurkkuäänteitä, kaksi nuorinta pehmeää l-äännettä.

      Poista
  6. Aivan ylirakas tuossa viimesessä kuvassa varsinkin! Kummitäti pakahtuu...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tyytyväinen ilme, kun on just sitä keihättä paiskannut pellolle. :) Hyvin tyytyväinen olento edelleen tämä parivuotias. Kulkee ja höpöttää ja jos silmä välttää, porhaltaa mielellään pikkumopolla tielle karkuun...

      Poista

Ilahdun viestistäsi!