keskiviikko 3. kesäkuuta 2015

3.6.




Välillä ajattelen, että olen pöhkö ja omituinen. En ymmärrä tätä maailmaa, eikä se ymmärrä minua.

En jaksa juosta paikasta toiseen, olla ihmispaljoudessa, kiertää kauppakeskusten sekamelskassa, seurata vilinää. En jaksa miettiä ruokakaupan neljänkymmenen leipälaadun väliltä jotakin (tehkää yhtä hyvää leipää!) En jaksa selittää ajatuskulkujani, jotka tuntuvat menevän omituisia ratoja.

Niinpä ompelen nukenmekkoja, vilkuilen puistoreissulla kirkasta taivaan sineä, jota vasten tummat havupuut piirtyvät. Pienin väliajoin tarkistan, vieläkö värit ovat siinä  - ovat ne, ihanat!
Tuijotan kodinhoitohuonetta, jossa lasten vaatteet sattuvat juuri nyt olemaan sillä tavalla, että pinkki ja vihreä nousevat esiin, sointuvat toisiinsa.
Rakastan nyt loma-aamuja, jolloin heräämme vaivihkaa, unilämpiminä, kahvin tuoksu leviää keittiöön. Neljä kertaa päivässä istumme yhtä aikaa pöydässä syömässä, ja se on tärkeää.
Istun pihalla neuleeni kanssa ja kuulen ja katson, mitä kesäpihalla tapahtuu: jalkapallossa rankkarikisoja (kerran olin itse maalivahtina), hiekkaruoan keittämistä, tramppahyppyjä, ja pienin vaeltaja kulkemassa leikistä leikkiin (jos lähdemme pyörällä, hän pudottaa aina jalkapallon pyörän koriin mukaan, hellyttävää).

Viime viikolla hyvästelin opiskelijani. Se on aina hienoa ja liikuttavaa. Opit on kerätty, on aika jatkaa muualle. Juuri kun oppii tuntemaan, on päästettävä irti. "Kiitos sinulle", he tulivat sanomaan ja jo silloin aloin itkeä. Sanoivat he sitten muutakin, mutta pyyhin kyyneleitäni ja lopuksi halattiin. Nielin palaa kurkustani, kun katsoin sitä nuorta, joka kirjoitti: "Enää moneen vuoteen minulla ei ole ollut läheistä ystävää." Elämä, pidä heistä huolta!

Minä kuljen katsomassa värejä vierekkäin, aamuruskoja, auringonlaskuja, lapsen ja nuoren katsetta. Kuitenkin se, että pysähdyn lähelle ja kuuntelen, on tärkeintä täällä.

(Silloin, kun luen kokemuksia erityisherkkyydestä, luen tarinoita itsestäni.)

16 kommenttia:

  1. Sä niin osaat riipaista minunkin pintaani syvemmältä <3 Pysy aina tuollaisena kuin olet!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi sinua, kiitos! En kai minä tästä miksikään muutu ;)

      Poista
  2. <3 kiitos näistä sanoista! Kosketti. Voin samaistua suurelta osin.
    Ihanaa kesää teille:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Se aina ilahduttaa, kun tulee kohtalotovereita ja sukulaissieluja! Mukavaa kesää myös teille!

      Poista
  3. Olla herkkä elämän kauneudelle - sille ei nykymaailmassa tunnu olevan enää tilaa ja aikaa. Pitäisi olla sisustuslehtikodit ja koko perheellä muotilehtivaatteet ja harrastuksetkin tulisi valita sen mukaan, mikä nyt on kuumaa.
    Minä en näe siinä järkeä. Toki jokainen taaplaa tyylillään.. Kyllähän minäkin kauniista kodeista ja vaatteista pidän, mutta en anna niiden hallita elämääni siinä määrin, että vaatekaapit täyttyisivät vain ja ainoastaan tietyistä merkeistä (Itse asiassa, ei meillä ole edes vaatekaappia vielä :D). Sitä oikeaa elämän kauneutta ei vain voi materialla korvata. Onneksi voi aina vetäytyä omaan turvalliseen "kuplaan" ja ajatella, että meillä on meidän säännöt, muilla on muiden.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lueskelin eilen yhtä ihanaa lehteä, jossa ihmisillä oli valtavan hienoja kesämökkejä. Siis mökkejä, jotka olivat hienompia kuin tämä meidän vakituinen koti. Sanoin ääneen, että haluan joskus tuollaisen ja heti perään ajattelin, että eihän se mitenkään ole edes mahdollista ja että ehkä kuitenkin voisin olla vähempään tyytyväinen.

      Viime päivät olen kulkenut pihalla ja ihastellut: kukat nousevat penkeistään, vihreä hyökyy joka puolelle, tänään saatiin kasvimaakin laitettua. Pihalla on niin ihanaa! Vaikka ei ole erikoinen piha, ei minkään suunnittelijan tekemä, mutta on oma ja jokainen nurkka tuttu ja siksi tärkeä!

      Poista
    2. Löysinpä itsestänikin erityisherkkyyden merkkejä. Pitkään olen miettinyt, miksi mielialani vaihtelevat pilvien päällä leijailevasta synkkään, murjottavaan pessimistiin (välillä jopa luulin olevani masentunut). Tämä tieto auttaa setvimään ja purkamaan tulevia aallonpohjia. :)

      Poista
    3. Niin, ja jäi sanomatta, että ihailen mielelläni kauniita asioita ja aivan samalla lailla sanon, että tuollainen sitten meillekin. Sitten aloin miettiä, että entä jos joutuisin ottamaan oikeasti jokaisen esineen, josta noin olen sanonut.. Voin varmasti sanoa, etten olisi onnellinen. Minulle pitää tulla jokin tunne siitä, että tämä tavara kuuluu meille, ennen kuin voin ostaa sen ja katsoa sitä joka päivä hyvillä mielin. Olen jotenkin opetellut erottamaan ihailemisen ja itselle tahtomisen toisistaan - siihen on kyllä vaikuttanut taloudellisesti tiukka opiskelijan elämäkin! :)

      Poista
    4. Tuo on suuri oivalluksen hetki, jos löytää nimiä ja selityksiä omalle olotilalleen! Mulle se oivallus tuli, kun vuosi sitten keväällä Hesarissa oli juttu erityisherkkyydestä ja linkki testiin, jossa oli näitä herkkyyspiirteitä.

      Materia tuo vain hetken onnen, sen olen tässä vuosien varrella huomannut. Ilokseni olen kehittynyt tässä asiassa ;) Aiemmin saatoin shoppailla paljonkin, ja hetken päästä ihanat jutut ei tuntuneet enää miltään. Nykyisin ostelen harvoin ja jotakin kauan odotettua. Kyllä sillä silloin on suurempi merkitys ja ilo säilyy pidempään. Joissakin esineissä tuo tunne on todella voimakas kokemus, intuitio sanoo, että tämä on se, jota olen etsinyt. Muutaman kerran on jotakin tällaista osunut kohdalle.

      Poista
  4. Kiitos taasen kauniista ajatuksista, Maria <3! Niillä on tapana jäädä mieleen ja tuottaa pitkään tärkeitä ajatuksia. Tuossa oli monta ajatusta, jotka jaan kanssasi, ihmisvilinästä ja sinitaivaista...Minulllekin käynyt niin, että löysin itseni erityisherkäksi (mieheni totesi myös saman, kun luetutin asiasta). Ja olen kokenut, että asian ymmärtäminen vähentää omaa outoudentunnetta ja antaa työkaluja pärjätä itsensä ja etenkin muiden ihmisten kanssa. :-) Vielä semmonen asia pakko kertoa, että sen korallinvärisen myssyn saaminen oli oikea onnenpotku, sopii niin kauniisti pikkuiselleni, kiitos <3!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, ihana Sari! <3
      Näin sitä ollaan ruutujen takana jollakin tavalla tuttuja! Kun viime keväänä ensimmäisen kerran törmäsin erityisherkkyysjuttuihin, oikein säikähdin, miten hyvin ne kertoivat minusta. Ja onneksi sellaisia juttuja tuli! Mies on myös lukenut ja ymmärtää sitä kautta varmaan mielenlaatuani jostakin reunasta. Meillä on myös yksi lapsi, joka on selkeästi tällainen. On hyötyä, kun on kirjoitettua tietoa, jonka avulla voi häntä yrittää ohjata ja ymmärtää.

      Ole hyvä siitä korallista! Se aina sykähdyttää, kun niistä tykätään, kun itekin tykkään niin paljon!

      Poista
  5. Täällä toinen outolintu, oman tien kulkija. Kiitos tästä tekstistä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi meitä outolintuja... Onneksi löytyy kavereita, kun joskus osaa omaa ajatusmaailmaansa vähän avata! Tosin en omaa oloani haluaisi vaihtaa poiskaan; niin suuri rikkaus on voimakas tunteminen, saa koko ajan kaikesta enemmän "irti". Mikään asia ei ole liian vähäpätöinen. Pitää vaan muistaa omat kuormittumisen rajat, ettei ahdistu, hermostu tai väsy sen takia.

      Poista

Ilahdun viestistäsi!