perjantai 8. toukokuuta 2015

8.5.

Kaikesta huolimatta tämä on maa, jossa lapset kutsutaan kahden vuoden välein hammastarkastukseen.

Tämä ajatus tuli mieleeni, kun olin esikoisen kanssa hammaslääkärissä. Tuijotin verhoja (jotka ajatuksiini sopivasti sattuivat olemaan sinivalkoiset unikkoverhot) ja ajattelin: Tämä on maa, jossa sopivin väliajoin kolahtaa postilaatikkoon nimellä varustettu kuori. Juuri tämän lapsen hampaat on nyt vuoro tarkistaa.

Oikomishoidon tarve katsotaan viidesluokkalaisena. Tämä on maa, jossa hammasrautojen ilmestymisestä voi päätellä jotakin lapsen iästä. Jokaiselle halutaan suora hammasrivistö ilman purentavirheitä ja pääkipuja.
Lopuksi lääkäri laittoi suojaavan muovipaikan koloon, josta vanha paikka oli irronnut, mutta reikä ei ollut edennyt. Paikka vain siksi, että sinne ei kertyisi likaa ja tulisi isompaa reikää.
"Laitetaanpas vielä tämä", hän sanoi, ja aikaa kului muutama minuutti lisää, eikä se keskustelu ja toimenpiteet siinä huoneessa maksaneet meille mitään.

Sellainen maa tämä kaikesta huolimatta on.

(Kuvassa kuopus odottaa vuoroaan neuvolaan.)

8 kommenttia:

  1. Kiitos ihanasta, ajatuksia herättävästä blogista! Kirjoitat juuri sellaisista asioista, joita minäkin usein omassa päässäni pohdin.
    Huomaan myös, ettet koeta kalastella lukijoita valkoinen koti -kuvilla, tai muutenkaan siloitellulla imagolla (etkä myöskään niillä skandaaleilla), vaan kirjoitat oikeasta elämästä, elämänmakuisesti! Tätä minä kutsun bloggaamiseksi. Kiitos! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lämmin, lämmin kiitos tästä! Et arvaa miten lämmittää täällä sateisen päivän keskellä tämmöinen viesti!

      Olen iloinen, että kirjoittaminen onnistuu tavoittamaan tunteita ja ajatuksia toistenkin luona. Se on minulle niin tärkeä osa elämää ja lisäarvoa kirjoittamiselle tuo tietenkin se, että joku niitä mielellään lukee.
      Pää surisee koko ajan. En meinaa välillä selvitä arkisista hommista, kun ajatukset kurvailevat päässä. Kävely tai pyöräily jäsentää aina lähes kirjoitusvalmiin kokonaisuuden, jonka usein kuopusta nukuttaessani puhelimella naputan. (Kuvatkin puhelimella, eivät todellakaan mitään kuvakilpailutasoa, mutta ajatus ja idea on niissäkin minulle tärkein; ne on napattu juuri siinä tilanteessa, johon on liittynyt jokin oivallus.)

      Poista
  2. Ja miten sitä saa olla kuitenkin kiitollinen,kun on syntynyt ja saa asua tällaisessa maassa :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sitä ei vaan aina muista, kun kiinnittää huomion epäkohtiin. Toki niistäkin pitää puhua, mutta suuressa mittakaavassa täällä lienee kuitenkin todella hyvin monet asiat!

      Poista
  3. Samaa mieltä edellisen kanssa. Löydän itsestä paljon samaa kuin tämän blogin kirjoittaja kuvaa. Sisällöltään pintaa syvempi blogi. Tykkään niin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoskiitos sinulle myös! Jos te saatte jotakin noiden minun tekstien kautta, minulle nämä kommentit ovat suuri ilo (enkä nyt tarkoita sitä, että pitää olla koko ajan minua kehumassa), mutta ilman kommentteja ei tule keskustelua.

      Poista
  4. Miten sitä on syntynyt sellaiseen maahan, jossa postissa kolahtaa lapsen nimellä oleva paksu kuori, jossa kutsutaan vanhemmat ja sisaruksetkin kolmipäiväiselle perhekurssille, jossa on hoitajia lähes yhtä paljon kuin lapsia, yöpyminen paikan päällä, viis kertaa ruokaa per päivä, lapsille ohjelmassa askartelua, hoploppia, aikuisille kolme päivää luentoja Oys:in erikoislääkärien toimesta: oli knk- lääkäri, foniatri, leukakirurgi, plastiikkakirurgi, oikojahammaslääkäri, lastenhammaslääkäri, psykiatri... ja kaikki ilmaiseksi. Miten käsittämätöntä. Kotiutumispäivänä luin lehdestä, miten kiinalaislapsi oli haudattu elävältä, koska varattomilla vanhemmilla ei ollut varaa korjausleikkaukseen. Huuli- ja suulakihalkio, aivan kuten meidänkin lapsella. Miten hyvässä maassa me eletään. <3

    -Suvi-

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi että. Niinpä niin. Mitä kaikkea täällä onkaan!

      Poista

Ilahdun viestistäsi!