maanantai 11. toukokuuta 2015

11.5.


Aamulla lähdettiin puistoon.

Pienin oli puettu, tyttö puki itse ja lopuksi minä laittauduin.
Ovelta kuopus palasi vielä takaisin ja halusi vetää kodinhoitohuoneen oven perässään kiinni. Se onnistui hitaasti; hän kun on niin pieni, että juuri ja juuri yltää oven kahvaan. Hän veti ja päästi irti juuri ennen kuin ovi lonksahti kiinni. Uudestaan ja vielä kolmannen kerran ennen kuin onnistui.
Sitten hän tuli ulko-oven kynnykselle ja pisti päänsä ulos. Pienet kasvot menivät heti auringonvalosta kippuraan.
"Kitityy", hän sanoi, sillä ensimmäinen ulkoa poimittu havainto oli linnunlaulu.
Me tytön kanssa kuuntelimme poikaa ja lintua.
"Ennen se sanoi kikikyy ja nyt kitityy", tyttö huomasi pikkuveljen matkimisesta.

Pyöräilimme puistoon. Lähtiessä oli keskusteltu kumppareiden tarpeellisuudesta.
"Katopa miten märkää ruoho on, ei olisi lenkkareilla pärjännyt", sanoin tytölle.
Hänelle märästä ruohosta ei tullut mieleen märät sukat, vaan ihan muuta:
"Äiti, silloin kun me oltiin Irjan luona hoidossa, näin siellä pihalla semmosen vihreän kukan. Siinä oli vesipisaroita. Ne oli vähän niin kuin timantteja tai lasinäkinkenkiä."
Poljemme pyörätietä tavallisten tiilitalojen vierestä ja tällaisia runonlauseita tyttöni minulle kertoo. Lasinäkinkenkä.
En olisi itse keksinyt noin kaunista sanaa maanantaiaamuna kello 9.15.

Näissä hetkissä minä olen hyvä: huomaamaan linnunlaulut, vesihelmet, ihanat kukat, kevätmetsän kauneuden. Nyt juuri katson harmaata lankakerää, joka sattumalta pöydän kulmalla nököttäessään näyttää niin viehättävältä mosaiikkitaulua vasten. Oikeastaan minun pitäisi miettiä perunoiden keittämistä ja tytön kerhosta hakua, mutta katson vielä hetken lankaa ja mosaiikkitaulua.

Tämä on ilo ja tämä on tuska: äiti, joka katsoo taivaanrannan värejä, unohtaa helposti arjen ja pakolliset tekemiset. Nälkäisten lasten melu vyöryy päälle, mutta värien ja äänien ihanuuteen ja sävyihin on liian helppo upota.

8 kommenttia:

  1. Oikein teet, kun otat talteen arkipäiväsi onnen! Ne hetket ovat ohikiitäviä, eivät palaa! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä. Toisinaan on parempi mieli huomata pienet asiat. Väsyneenä ja ärtyneenä ei paljon kukkia muista tuijotella :) Mutta tärkeää sekin, että arkea pystyy elämään omalla tavallaan, silloin se on mukavampaa! Minä tuijottelen aika paljon värejä ja imuroin vähemmän ;)

      Poista
  2. Kiitos! Tekstisi piristi niin ankeaa ja harmaata arkeani ;)

    VastaaPoista
  3. Minä niin tykkään tästä blogistasi! Ei mitään vimpan päälle kuvia eikä mitän pintakiiltoa, jolla peitetään ne todelliset tunteet. Ehkäpä oma herkkyyskin. Minä niin tykkään kirjoituksistasi! Koen olevani sinun kanssa niin samalla aaltopituudella, että olisipa oikein mukava joskus vaikka päästä keskustelemaan kanssasi. Tunteista, kasvatuksesta, traumoista jne.. Niin usein koen olevani yksin ajatuksineni tässä isossa joukossa. Koen usein olevani erilainen vaikka ulkoisesti olenkin ihan tavallinen, yksinäinen en silti koe olevani. Jos kesällä näen sinut jossain isoissa tilasuuksissa, niin taidanpas tulla nykäseen hihasta.. jos uskallan.
    (Ennenkin olen kommentoinut tänne, nyt taas pitkästä aikaa oli pakko kirjoittaa ja kiittää.)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi että, kiitos tästäkin viestistä! Kyllä te olette ihania, kun kirjoitatte tämmöistä! Olisipa mukava tietää, kuka olet, tämän anonymiteetin takaa en tietenkään tunnista ;)
      Se on jännä, miten voi pelkän kirjoituksen perusteella kokea yhteyttä ja samankaltaisuutta (onneksi se on mahdollista!) ja löytää sukulaissieluja ja ymmärrystä. Mullakin on välillä olo, että haahuilen ihan omiani. Mutta onneksi kuitenkin kun kirjoittaa miettimisiä auki, jossakin joku kokee samanlaisuutta. Sekin on lohduttavaa, että omat omituiset ajatukset eivät ole ihan omituisia kuitenkaan: joku toinen on kokenut samalla tavalla.

      Poista
  4. Ihana kirjoitus! Nuo pysähtymiset ja kauneuden kokemukset ovat minusta niin tärkeitä, että niihin saakin välillä upota. =) Olisi sääli elää elämä ilman niitä. Mummona meitä ei harmita se, että ihasteltiin lasten kaverina kaikkea ihmeellistä, se harmittaa, jos ei muka kerkeä sellaiseen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Sakru! Tuota olen ajatellut: en harmittele imuroinnin unohtumista (joskus on silti pakko imuroida), mutta jonkin kauniin ohittamista voin harmitella myöhemmin. Tavallisesta ympäristöstä saa enemmän irti, kun jokainen asia on tuijottelun arvoinen! Toki jos pitäisi tehdä jotakin "järkevää", tämä on huono piirre ;)

      Poista

Ilahdun viestistäsi!