perjantai 17. huhtikuuta 2015

17.4.



Makaan olohuoneen lattialla ja luen pienestä merenneidosta. Olemme aiemminkin lukeneet sitä, mutta erilaisia versioita. Ei tätä, jossa on ilkeä merinoita Ursula (pelottava, jännittävä, kiinnostava yhtä aikaa) ja inhottavat Kiero ja Liero. Tyttö kuuntelee hiiskumatta.
Kun satu loppuu, hän menee lastenhuoneeseen ja alkaa heti leikkiä Arielia. Se tarkoittaa sitä, että päälle on laitettava prinsessamekko (joka on vaarallisen kauan viipynyt pyykkäysreissulla ja tämä on ihan minun syyni, sillä olen venyttänyt mekon pesua, koska se on pestävä yksin omassa koneellisessaan - miten epäkäytännöllistä!)

Käännyn vatsalleni lattialla ja huomaan pallon. Vaalea virkattu pallo, jolla sisällä pelataan sählyä. Nyt se on niin kauniisti mustaa puuastiaa vasten ja peilailee omia pallonkasvojaan lattiasta. Katselen sitä. Kun liikutan päätäni, heijastus lattiassa on erilainen; tietyssä kohden se näkyy paremmin, tietyssä kulmassa katoaa. Haen kameran.
"Mitä nyt teet?" ekaluokkalainen kysyy.
"Kato miten hienosti tuo pallo heijastuu lattiaan, otan kuvan", minä sanon.
Poika vilkaisee ja jatkaa nujuamista lattialla.

Toisena päivänä olen iltaruoan aikana jääkaapin vieressä voitelemassa leipää jollekin, en enää muista kenelle. On se aika päivästä, jolloin radiosta tulee Faunin iltapäivä. Yritän muistaa kuunnella sen joka päivä. Keinuva jousimusiikki (ja mikä milloinkin) kohottaa minut ihmeellisesti tavallisen arkipäivän yläpuolelle. Tässä sitä voitelen leipää ja lapan lautasille jotakin tavallista arkiruokaa, mutta kaunis musiikki soi! Aurinko paistaa, varjot liikkuvat huoneissa, on kevät.

Sitten tulee se musiikki, jonka nimeä en tiedä, mutta se on oopperasta Helmenkalastajat. En voi laulaa sitä tähän, mutta se menee näin: daada daada daada daa jne. Se kuului aina silloin radiosta, kun yläasteikäisenä lähdin aamulla linja-autoon kello 8.15 aamulla, Silloin aamu-uutisten jälkeen tuli arkisin sellainen musiikkiohjelma kuin Helmenkalastajat. Yhtäkkiä olenkin lapsuudenkodin kodinhoitohuoneen ovella, reppu yhdellä olalla sanomassa heippa ja kävelemässä kohta oikopolkua pysäkille, johon linja-auto juuri sopivasti kohta tulisi, niin kuin se aina tulee, kun Helmenkalastajien alkumusiikin aikana lähden.
Ja samaan aikaan olen toisessa keittiössä voitelemassa leipää, tuttu laulu soi.


3 kommenttia:

  1. Voi Helmenkalastajat, saman muistan minäkin omilta kouluajoilta, paitsi nyt en saa sitä tunnaria päähäni!

    VastaaPoista
  2. Ihana musta puuastia <3

    Heli

    VastaaPoista
  3. tuokio-kuvia,just niitä parhaita hetkiä,jotka haluat jakaa muillekin !kiitos :)

    VastaaPoista

Ilahdun viestistäsi!