maanantai 9. maaliskuuta 2015

9.3.




Elämä voittaa.

En voi todeta, että hiihtolomaviikko hurahti ohi, mutta voin huokaista, että se venyi ja vanui lopulta ohitse.
Rehellisesti en voi sanoa, että olisin juuri nauttinut, sillä mikään suunniteltu juttu ei onnistunut.
Eniten harmittaa se, että hautajaisista joutui jäämään puolet porukasta taudin takia pois. Ja se on asia, jota ei millään saa takaisin, se ei toistu.

Nyt maanantaiaamun kirkasti ihmeellinen aurinko. Pitkiin aikoihin en ole sellaista nähnyt! Eikä ollut kuopuskaan, kun eteisen lattialla istui ja yritti käsillä haroa liian kirkasta valoa kasvoilta pois, Ei lähtenyt valo, vaan piti pojan siirtyä eri kohtaan lattialla.
Tällainen ilma on oikea hiihtolomailma, vaikka se aika meni jo. Ja kaikesta hyvästä olosta innostuneena aloitimme aamun puolen tunnin lenkillä kahden nuorimman ja koiran kanssa. Pelkkää hyvää mieltä siitä, että pääsee taas ulos ja jaksaa kävellä ja aurinko häikäisee silmiin!

Viime yö oli ihmeellinen: täysin hiljainen. Mistään huoneesta ei kuulunut epäilyttäviä plurpsahduksia, eikä minun tarvinnut kertaakaan rynnätä mihinkään suuntaan.
Pienin nukkui koko yön pinnasängyssään ja kolmatta yötä peräkkäin ilman yömammaa. Taudin takia syöttelyt jäi öisin pois ja nyt ajattelin karaista itseni ja lopettaa yöimetykset. Neljän aikaan poika nousi karjumaan sängyssä siihen malliin, että nyt ruokaa ja heti. Minä sopottelin pinnojen toiselta puolelta, että nuku vaan, ei ole nyt mammaa. Lapsi kaivautui harsoon ja nukahti.
Olisi tehnyt itsekin mieli vähän itkeä, että siinä on nyt taas yksi kasvun etappi saavutettu.

1 kommentti:

  1. snif,haikeuttahan tuo 1.n etapin saavuttaminen pienimmäisen kohdalla.

    VastaaPoista

Ilahdun viestistäsi!