tiistai 24. helmikuuta 2015

24.2.



Olen iloinen tai oikeastaan onnellinen siitä, että minulla on tämä blogi.

Tänä aamuna esimerkiksi selasin hetken elämääni ja päädyin kolmen vuoden takaiseen helmikuuhun. Olen tyytyväinen, että olin silloin ottanut kuvia tavallisista ruokalautasista ja nuupahtaneista joulutähdistä. Olin kirjoittanut tavallisia tekemisiä. Pystyin matkustamaan muistoissa siihen iltapäivän hetkeen ja muistin, millä tuolilla istuin pöydän äärellä.
Onneksi on muisti ja muistot, sanat ja kuvat ja vielä blogi, joka sitä kaikkea tallettaa!

Te muut luette tätä kukin omasta näkökulmastanne. Minä luen vanhoja tekstejäni, jotta muistan mitä on ollut.
Nyt kuvissa on kukkamultaa, jota pienin on innostunut siirtämään ruukusta pöydälle.
Yksi pikkupojan villasukka, jota ehkä muutaman vuoden päästä haikein mielin katson, kun pikkujalan omistaja on jo kasvanut paljon isommaksi. Pulkka iltapäivän auringossa odottamassa kyytiläistä, tuon viltin olen neulonut esikoiselle, kun hän oli 4-vuotias.


8 kommenttia:

  1. Ihana viherkasvi näteissä purkeissa. Minulla ei oo yhtään viherkasvua tällä hetkellä. Aion ostaa niitä piakkoin. Nämä aamut on parhaita myös blogien lukemiselle. Olen kiitollinen tästä sun blogista ja tietenkin tuosta Oltsu- vauvasta ja muista. T. Pirta

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Pirta!
      Mulla on tällä hetkellä kaksi viherkasvia ;) En ole kauhean hyvä niiden kanssa. Mutta onneksi jotakin näyttää pysyvän vihreänä! Tykkään myös leikkokukista, monesti keittiön pöytään ostan kukkia: ruusuja, tulppaaneita, neilikoita, mitä milloinkin.

      Poista
  2. Jokainen askel jättää jäljen. Jokainen hetki on merkityksellinen meille. Kuvia pitäisi muistaa ottaa ja jokunen sana kirjoittaa ylös arjesta ja juhlasta. Eritoten arkijuhlasta.
    Meilläkin lapset katselivat toissa iltana 17 vuotiaan vauva-ajan kuvia. Eniten ajatuksia tuntui herättävän ne kuvat, joissa oli kuvattu tavallista arkea, arkisia touhuja ja arjen "look" oli kohillaan. <3
    Minäkin olen vuosien varrella kirjoitellut ylös tuntemisia ja ajatuksenlentoja. Siellä se ovat laatikoissa ja kaapeissa. Sivu siellä, toinen täällä. :) Olisipa minullakin ollut jo silloin blogi, jonne ajatukset ja tuokiokuvat olisi saanut rinta rinnan muistoksi näihin päiviin ja tuleviin.

    Aika kultaa lopulta muistot. <3 Siksi on huikea juttu, että ajatuksia ja kuvia tavallisesta arjesta ja sen käänteistä on tallella. Muistoja ruokalautasen ääreen nukahtamisesta, pienten käsien tekosista, suklaisista hymyistä. Siitä, että kotona ei välttämättä loistanut tiskipöytä, vaan loistivat lasten silmät.

    Mieleenpainuvaa tiistaita SInulle Maria pientesi kanssa. Otetaan talteen tämän päivän onni!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Kaisu! ♡
      Jokainen askel jättää jäljen, juuri niin! Nämä tavalliset päivät, jotka nyt tässä kuluvat, ovat lasteni ainutkertainen lapsuus.
      Omien lasten vauva- ja pikkulapsiaikojen kuvat saavat aina palan kurkkuun: ihania ovat olleet ja ovat edelleen!

      Poista
  3. Kirjoittaminen on terapeuttista :) Siksi on kiva,kun on blogi,minne kirjoittaa ;) Toiset tykkää tehdä muuta...Mukavia muistoja vuosienki takaa...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä, kaikki eivät tykkää kirjoittaa, mutta mielelläni suosittelisin sitä monille. Kirjoittaminen auttaa ajatusten jäsentämisessä. Kirjoittamisen kautta voi itse melkein "vahingossa" löytää vastauksia ongelmiin ja suuriin pohdintoihin.

      Poista
  4. Minäki tykkään sun realistisesta blogista. 😊 Tykkään kirjotella itekki. Tämä harrastus ei oo sidottu aikaan eikä paikkaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Uusin tekstini on nimenomaan sitä realismia :)

      Poista

Ilahdun viestistäsi!