sunnuntai 22. helmikuuta 2015

22.2.



Viikko mennyt.
Aikaisemmin ajattelin, että kun tästä viikosta selviän, voin huokaista. Koko vuoden työntäyteisin jakso.
Ja selvisin!

Juuri muuta en sitten ehtinytkään. Iltaisin olin väsynyt niin kuin lapsena vilkkaan kesäpäivän jälkeen. Niin että uni tuli, kun istuin tuolilla.

Mistä se kiire tulee? Itse kai sen tekee, mutta väittäisin, että joskus vaan kasaantuu samoille ajoille monta tärkeääkin asiaa.

Olemme puhuneet siitä, mitkä arvot ovat elämässä tärkeitä.
Niitä on paljon, mutta yhä uudelleen huomaan, että yksi itselleni tärkeimpiä on kauneus. En tarkoita tällä sitä, että olisin Miss Universumiksi aikomassa (vilkaisu peiliin kertoo, etten voittaisi edes Miss Kotikaupunki -kisaa ja siihen tosiasiaan on tyytyminen).
Kauneus on harmoniaa ja sopusointua kaiken kanssa. Kauneus on värejä, sanoja, ajatuksia, ongelmista pois pyrkimistä.
Kiire ei ole kaunista; siksi pitäisi järjestää niin, että olisi aikaa ja rauhaa.

Juuri nyt kotona on kaunista se, että tyttö soittaa haparoivin sormin pianolla itse keksimäänsä laulua. Se on kuin vesipisaroiden putoilua puun oksalta, yksi vesihelmi kerrallaan. Tai kuin kyynelten putoamista, yksi suruhelmi kerrallaan. Hidasta, rauhallista.

On sunnuntaiaamu, olemme heränneet ennen seitsemää. Ehkä olisin vielä voinut nukkua, mutta onneksi minulla on nyt vesipisaramusiikki. Soittaja jatkaa ja jatkaa, kun sanon, että soita vielä, tykkään niin paljon.

2 kommenttia:

  1. pianon pimputusta täälläkin,opetellaan :) ja kirkasta lasten laulua

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä on noita omien laulujen soittelijoita :) Kaksi pienintä ahkerimpia!

      Poista

Ilahdun viestistäsi!