perjantai 19. joulukuuta 2014

19.12.

Yhtenä iltana meni hermot.
Olin koko päivän sisällä, mies töissä, huonosti nukutut yöt sairastavan kuopuksen kanssa.

Kuumetta uhmaten puin potilaan peittojen alle rattaisiin. Tyttö halusi taluttaa koiraa, laitoin heijastinliivit päälle. Ei ollut vielä satanut tuota lunta niin oli jo viiden aikaan hyvin synkkää. Pojat eivät aikoneet ensin lähteä, mutta pakotin pihalle ja lähtivätkin sitten.

Taskuun sujautin muutamat joulukortit, joiden takia kävelylle lähdettiin. Mikä herttainen näky: äiti, neljä lasta ja koira joulukorttikävelyllä!

Olin aavistuksen kireä jo valmiiksi (joskus sellainen kireys haihtuu ulkoilmassa, kuten kävi tänä aamuna, kun kahden pienimmän ja koiran kanssa lähdettiin. Satoi suuria hiutaleita, maleksittiin hitaasti, tyttö pyydysti lunta kielelleen ja sanoi yhdellä tiellä "mä teen tähän lumienkelin" ja huiskista vaan, heilutteli siivet ja helmat. Kotiin tultiin tyytyväisenä ja ryhdyin väsäämään pyttipannua kaikista ruoan jämistä, jotka pitäisi saada ennen joulua pois kaapista. Ajattelin samalla, että ruoan nimi voisi olla Talon tapaan. Koulussa tuntuu olevan sellainen ruokalaji ja poikien mukaan silloin on kuulemma yleensä maksalaatikkoa. Jostakin syystä se nauratti minua.)

Mutta hermostusiltana kireys ei laantunut, ehkä aavistuksen, mutta ei ehtinyt kadota ennen takaisinkiristymistä. Koira teki yhtäkkiä kakan ja aivan naapurin liittymään. Minulla ei ollut kakkapussia, kun olin laskeskellut, että se kakkaisi yhteen risuojaan, josta ei tarvisi kerätä sitä pois. Taskusta löytyi paperi, johon noukin lämpimät pökylät ja lähdin heittämään niitä toiseen ojaan. Sanoin tytölle, että odottaa siinä. Hän lähti perääni, koira juoksi, tyttö perässä ja suoraan tien yli, kahdenkymmenen metrin päässä auton keula. Kumarruin paapattamaan tytölle, että noin ei tehdä enkä viitsinyt katsoa ohi ajavaa kuljettajaa, vaikka sivusilmällä olin tulkitsevinani, että hänen katseensa oli paheksuva.
Ja mitä sitten tapahtui: pojat kaahasivat vähän matkan päästä rattaiden kanssa niin, että kaksi pyörää on maassa, rattaat vinossa, suoraan samaista autotietä kohti. Stop, sanoin minä römäkästi ja ne pysähtyivät. Jatkoin nyt paapatusta kaikille kolmelle: pimeälle tielle ei noin ryntäillä ja rattaita ei työnnetä noin!

Hermot menivät juuri tuossa.
On se kumma, ettei edes yksi ulkoilu onnistu! Olen nukkunut huonosti ja tämän piti piristää! Nyt äkkiä kotiin ja siinä meni pelivuoro. Viimeisen lauseen sanoin ääneen ja olin epäreilu.

Kotona murahtelin vielä jonkin tovin. Sitten päätin muuttua kiltiksi.
"Saatte hotelli-iltapalan ja syödään kauan", lupasin.
Tämä tarkoitti riisipuuroa, muroja, leipää, kahdelle glögiä ja kahdelle mikrokaakaota (eli maito lämmitetään mikrossa, jauheet sekaan) ja jälkkäriksi piparit.
Kuopus on opetettu sellaiseen, että iltapalalla aika monesti kuuntelimme tabletilta Youtubesta Ihahhaa tai Leikkisät koiranpennut. Kuuntelimme ne. Sitten kirjoitin hakukenttään  "hatfuls piparkakkutalo" ja katsoimme miten näppärästi piparkakkutaloja voi tehdä. Katsoimme sen kolme kertaa. Sitten löytyi uusi tuttavuus: Röllin kiukuttelulaulu. Ja sehän iski johonkin hermoon! Pojat hihittivät ja halusivat uudestaan.
Niin kuuntelimme senkin kolme kertaa.
Sitten sanoin aikuisen roolini muistaen, että nyt ei enempää, pitää muistaa syödäkin.

8 kommenttia:

  1. Eihän blogeissa ruukata kertoilla huonoista päivistä. Aina sitä ihanaa arkea. Reipas iloinen äiti ja vaimo, puhdas koti, kiltit lapset jne. Kiitos aidosta blogista!! T. Pilvilinnoihin kyllästynyt. Ps. Hyvää Joulua sekä onnea uudelle vuodelle :).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Huh niitä kaikkia juttuja, joissa on aina niin ihanaa! Meillä ei ole. Kyllä saa tässä ennen joulua kuunnella kaikenlaista kihinää ja kähinää, ei niin jouluisia ääniä :)
      Kiitos samoin, hyvää joulua!

      Poista
  2. Kiitos tästä! Juuri tässä yhden lapsen (ja sen myötä vähän myös aikuisen) kiukkukohtauksen jälkeen vähän puhaltelen, puuh! Tämä oli mukava kirjoitus!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Puh puh vaan! Oon itekin tämän kirjoituksen jälkeen puhissut kerran jos toisenkin, mutta en taida jaksaa jokaista puhinaa raportoida. :) Ei meinaa lapset joulujännitystä kestää, huomisaamu se vasta kova kestäminen onkin! :)

      Poista
  3. Kiitos Maria jälleen kerran; osaat niin hyvin kertoa hyvistä ja huonoistakin päivistä.
    Sinulla on kirjoittajan lahjat, toivottavasti käytät niitä ensi vuonnakin.
    Oikein hyvää joulua ja Onnellista Uutta vuotta.
    -LeaStiina

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos tästä ihanasta joululahjaviestistä! Tuli niin hyvä mieli! Kyllä minä taidan jatkaa kirjallista tekemistä vielä joulun jälkeenkin :)

      Rauhallista joulua!

      Poista
  4. tsemppiä <3 kelläpä ei moisessa tilanteessa hermot ois kireellä ;) ihan normaaliahan tuo,varsinkin,jos takana valvotut yöt...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos!
      Ja on normaalia: joka päivä ne taitaa hermot jossakin vaiheessa kirahtaa, väsyneenä vielä herkemmin.

      Poista

Ilahdun viestistäsi!