keskiviikko 1. lokakuuta 2014

1.10.


Lapsi pyöräilee vastatuuleen. Katson häntä keittiön ikkunasta. Hän näyttää pieneltä ja isolta. Pieneltä siksi, että on pieni. Isolta siksi, että hänellä on nyt tuulitakki ja tuulihousut, ei haalaria, kuten aivan pienillä.
Minä vilkutan.

Tuuli tempoo pientä kulkijaa. Se on onneksi leuto syksyn tuuli, joka lepattaa uuden takin helmassa. Olen pukenut lapsen niin, ettei hän palelisi.

Tiedän, että joskus tulevat tuulet, joissa minä en enää voi lämmittää. Olen omalla paikallani, mutta lapsen on raivattava oma tiensä. Tulee tikkuja, piikkejä, lasinsiruja, jotka viiltävät jälkiä mieleen. Tulee pehmeitä pumpulipäiviä, jolloin on helpompi jaksaa.

Nyt vielä varustan lasta. Vaikka hän ei välttämättä puhu, minun on kuunneltava hiljaisuudesta, mistä meidän nyt pitäisi jutella. Minä jätän neulomukseni, viestieni kirjoittamisen, pyykin viikkaamisen, mutkikkaat ajatukseni. Olen tässä, juuri sinun asiaasi varten, sillä se on niin tärkeä. Minä pysähdyn ja katson sinua. Oletko sinä iloinen, tyytyväinen, surullinen, vihainen, loukattu. Puhun niistä: kaikkea sellaista voi tuntea, kun on ihminen. Silitän hänen ääriviivansa näkyviin; sinä olet siinä, kokonainen ihana ihminen. Kun lapsi on iso, hän muistaa. Oliko se rakkaus vai jokin muu, joka teki hänet näkyväksi.

Lapsi polkee vastatuuleen. Hän kääntyy katsomaan taakseen, jolloin pyörä horjahtaa. Hän korjaa nopeasti liikkeen, ei onneksi kaadu. Sitten hän katoaa pensaiden taakse, eikä näe minua enää.

Minä vilkutan silti vielä.

12 kommenttia:

  1. Kiitos! Ihanista sanoista ja ajatuksista,jotka saivat kyyneleet silmiini!

    VastaaPoista
  2. Oli niin ihana ja samaistuttava teksti, että itkua pidättelen bussissa tätä lukiessa! Haluan itsekin kuunnella mitä lapsillani on sanottavaa, isommalla sitä riittää, pienemmällä ne on yksittäisiä sanoja, mutta silmistä näkee, että ne sanat on pienelle tärkeitä. Välillä se unohtuu, mutta yritän aina muistaa sen tosiasian, että pakolliset arkiaskareet kyllä odottaa tekijäänsä, lapset ovat ykkösiä. <3

    VastaaPoista
  3. Ihana kirjoitus!

    T: Eeva-Liisa H.

    VastaaPoista
  4. Koskettava ja liikuttava, kaunis kirjoitus, niin puhutteleva. :`(

    VastaaPoista
  5. Aivan ihana kirjoitus. Koskettaa, muistuttaa, pysäyttää.

    VastaaPoista
  6. Täällä sydän väristen, kyynelsilmin, luin tekstiä, ajatuksiasi. Niin totta. Yritän opetella joka päivä tätä asiaa itsekin, kohtaamaan ja kuuntelemaan lapsiani. Aidosti. Kiinnostuen. Sydämellä. Rakkaudella. .... KIITOS ajatuksistasi! Kaikista edellisistä myös, aina kaikki luen ajatuksella, iloitsen ja saan niistä paljon, kiitos. Liian harvoin vain tulee kirjoitettua kommenttia ja kiitosta!
    <3 marjuska

    VastaaPoista
  7. Kiitos tästä! <3

    t. kolmen pienen äiti

    VastaaPoista
  8. Kiitos tästäkin kirjoituksesta! Sun tekstit on ihan huippuja, niihin voi palata useaankin otteeseen. Toisinaan tulee mieleen jossain arkisessa tilanteessa, että käympä lukemassa Mariam postauksen aiheeseen liittyen. Ihan huippua!

    VastaaPoista
  9. Löysin Kehrän kautta tänne ja voi miten tykkään!Hyvää syksyä sinulle kaimani
    terveisin
    Maria uuniltaan

    VastaaPoista
  10. Kiitos kaikista ihanista viesteistä!

    Tämä tämä teksti sai alkunsa, kun katsoin tyttöä ikkunasta. Hän polki hitaasti tuulen takia. Lapsi polkee vastatuuleen, ajattelin, ja teksti alkoi järjestyä heti.
    Pienelläkin ihmisellä voi olla vastatuulta elämässä, sen olemme tänä syksynä kokeneet. Miten voi varustaa ja kannustaa, että lapsi pärjäisi mahdollisimman hyvin?
    Tulevat tuulet, joissa minä en enää voi lämmittää. Melkein itkettää, kun ajattelen tuota.Nyt kun kaikki ovat vielä pieniä, pidän heitä lähelläni.

    VastaaPoista
  11. Minä myös pidän erityisen paljon näistä teksteistä ja palaan useastikin lukemaan jonkun jutun uudestaan. Kiitos että jäät ne kanssamme!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tänä kylmänä tihkusateisena päivänä tällainen viesti lämmittää paljon.
      Kiitos! ♡

      Poista

Ilahdun viestistäsi!