perjantai 10. lokakuuta 2014

10.10


Olen miettinyt häpeää.

Jostakin syystä tulee joskus tunne, että on läpeensä huono. Ei ole tehnyt huonoja asioita, mutta on ihmisenä huono.
Häpeä tulee kiusaamisesta, nolaamisesta, köyhyydestä, mielen säröistä, epäonnistumisista.
Se tulee ihmisen päälle niin, että estää näkemästä hänen ainutlaatuisuuttaan.

Koulukiusattu painaa itseään kasaan kaiken ilkeän jälkeen.
Aivan aluksi hän on ollut elämää rakastava, valloittava pieni ihminen.
Yhtäkkiä hän huomaakin olevansa liian kiltti, liian köyhä, liian äänekäs, liian hiljainen, liian lyhyt, liian paksu, liian erilainen. Ainutlaatuisuus litistyy pilkan alle, huonouden tunne painuu lapseen ja alkaa määrittää hänen olemistaan. Hän on erilainen, koska hänelle saa tehdä kiusaa. Häpeä omasta itsestä tarttuu kiinni identiteettiin.

Me olemme rikkinäisten ihmisten ketju, jokaisella oma häpeänsä. Toisinaan se piiloutuu merkkivaatteiden, hienojen autojen, mahtavien talojen, ostamisen, elämysten, rehvastelevan käytöksen alle.
Kaiken hienon rinnalla ihminen hiljaa huutaa:
näe minut,
katso minua,
välitä minusta.

4 kommenttia:

  1. ♡ en tiedä olenko ihan hölmö?, mutta stressaan jo koulukiusaamisesta, vaikka esikoinen täytti juuri viisi. Toivottavasti herkkä, sosiaalinen, tunnollinen ja kilttikin lapsi löytää paikkansa. Keskimmäisestä en kanna muutoin huolta koulun suhteen, kuin että ei lähtisi jokaiseen hölmöilyyn mukaan. Lapset ovat niin ainutlaatuinen erilaisia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi, minäkin olen kantanut etukäteen vaikka minkälaista huolta! Onneksi monet huolet ovat osoittautuneet aiheettomiksi. Mutta mielestäni voi varautua: se voi lisätä herkkyyttä kuunnella lapsen kuulumisia ja asioita.
      Kiusaaminen on järkyttävän vakava asia, joka murtaa pienen ihmisen mieltä. Sitäkin pitää herkin korvin ja sydämellä kuunnella, että aistii miten lapsella menee, onko aihetta huoleen.

      Poista

Ilahdun viestistäsi!