maanantai 8. syyskuuta 2014

8.9.


Joskus, kun mies on iltavuorossa, kysyn lapsilta passaisiko iltaruoaksi hampurilaiset. Yleensä passaa, ja tänään oli taas semmoinen ilta.

Kaksostenrattailla yhteen huoltoasema/hampurilaispaikkaan soluttautuminen onkin sitten juttu. Menen hyllyjen väliin, jolloin 1-vuotias ojentaa kätensä ja vetää alas neljä erisorttista kolisevaa autotarvikepulloa. Yritän peruuttaa nopeasti. Myyjä seisoo kassan takana ja katselee (kerran vastaavassa tilanteessa paikan miesmyyjä on tullut nostamaan lehtitelineen edestä, jotta pääsen isoilla vaunuilla paremmin.)
Nostan vauvan syliini ja raahaan yhdellä kädellä myös syöttötuolin perimmäisen pöydän ääreen. Tyttö tulee mukana, sanon isoille pojille, että vauvan viereen istumaan, ettei se vaan keikkaa tuolista. He menevät, neljä erikokoista murusta peränurkkaan.

Työnnän rattaat hyllyjen välistä, lehtitelineen nurkka tarttuu kiinni, myyjä katselee. Pengon lompakkoa (paikassa tarvittava plussakortti on onneksi pankkikortin kanssa samassa, joten säästyn yhden kortin etsinnältä.) Olen kömpelö ja isokokoinen kassan edessä tilausta miettiessäni.
"Äiti, laita tämä", sanoo tyttö ja kiikuttaa irronnutta pinniä minulle.
"Joo, kohta."
"Mä otan vaan ketsuppia."
"Mä otan vaan limsaa tästä."
Pojat ilmaantuvat viereeni ja vauva on yksin nurkassaan.
"Menkää tuonne, ettei se vaan keikahda!"
"Tässä sanotaan, että Suomi haluaa liittyä Venäjään."
"Mitä on Nato-maat?"
"Missä on ollut tuo Viiltäjä-Jack?"
"Lestadiolaisäidit ovat uupuneita. Mitä se uupuneita tarkoittaa?"

Kaksi tavallista annosta, yksi annos jonka hampurilaisessa vaan pihvi ja ketsuppi ja yksi lasten annos.
Hetken aikaa tyytyväistä mutinaa ja mussutusta (vauva saa neljä ranskalaista).
"Mä syön tän kotona loppuun", ilmoittaa kaksi ääntä ja mukaan lähtee hampurilainen, ranskalaiset ja kolme juoman loppua.

Siirrymme ulos paikasta, ekaluokkalainen pitää vauvaa sen aikaa, kun rämistelen kärryt ulos.
Kolmasluokkalainen tuijottaa vielä Ilta-Sanomien otsikoita ja pohtii Venäjää ja Ukrainaa.
Sitten pyöräpojat porhaltavat edelläni. Kävelen reipasta tahtia perässä, kaksi syksyväreihin puettua lasta kyydissäni. Metsäreitin varrella tuoksuu voimakas, makea, viileä syksy.

12 kommenttia:

  1. "Mitä se uupuneita tarkoittaa?"
    Ihana :D.

    Melkein tästä päivänpolttavasta aiheesta toivoisin sulta näpäkkää kirjoitusta. Semmonen todentuntuinen arkirealismi, josta kuitenkin jää jälkimaku ihmisille, että kyllä me pärjätään, suotta nuita raflaavia otsikoita iltapäivälehtiin teette. Ehkä saat ajatuksentyngästä kiinni, ehkä et :). Mukavia syyspäiviä teidän sakille.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voisin vaan omasta puolestani puhua :) Nyt on aivan hyvä elämä, mutta on itselläkin ollut niitä synkempiä hetkiä ja aikoja, joista ei jälkeen päin oikein muista tarkasti mitään.
      Tuosta vellovasta keskustelusta tunnistan molemmat ääripäät: on oikeasti niitä perheitä ja äitejä, jotka jaksavat koko ajan kohtuullisen hyvin. Mutta on myös niitä äitejä, joilla on oikeasti tosi rankkaa. Elämän rankkuus ja uupumus pitää saada sanoa ääneen. On monenlaisia keinoja, jolla vaikeissa tilanteissa voidaan olla avuksi.

      Poista
  2. voi Maria! joskus noina hetkinä sitä miettii, olisiko ollut helpompi kuoria muutama peruna. :) mutta ne virkistävät, ne hampurilaisreissut. monta asiaa yhtäaikaa, monta säätöä ja säpinää. yhteen reissuun. huokaus. olen jo niin vanha varmaan että ovat jääneet vähälle....mutta toinen asia, mikä tarttui minuun tuosta jutustasi..olivat nuo otsikot...niitä joskus mietin, kun meilläkin lukutaitoiset niitä joskus ällistelevät. huhhuh. lasten pitäisi saada elää ilman otsikoita! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kun miekkonen on iltavurossa, tykkään aina järjestää jotakin aikaa vievää, kuten koko porukalla kävellen kaupasta hakemaan litra maitoa :) tai kirjastoon tai sitten tuonne hampurilaiselle. Menee tunti pari helposti aikaa ja joutuu kävelemään/pyöräilemään - monta hyötyä samassa paketissa!
      Lööpit on kyllä aika riesa. Meillä on tällä hetkellä yksi haukankatseinen, joka poimii kaikki otsikot ja miettii sitten. Venäjä-Ukraina-juttu on jäänyt tiukasti mieleen: kun kuuluu lentokoneen ääni, lapsi oikeasti tarkistaa aina, että eihän kyseessä ole pommikone.

      Poista
  3. Täähän oli ku suoraan joku kolumni! Sun pitäis tarjota näitä sun maukkaita juttuja johonkin lehteen... Oot taitava kuvaamaan lapsiarkea. Sitä on vaikea kuvata niin että se ei oo liian imelä tai liian hapan. :) :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi Sakru sinua, kiitos paljon! :)
      En tiedä mihin näitä tarjoaisi niin tarjoan sitten tänne.

      Poista
  4. Kirjoitit kyllä taas niin hyvin.. :) Kiitos tästä ihanasta jutusta joka sai hymynkin huuleen. Oli helppo nähdä teidät omassa mielessäni siellä hampparilla.. -M

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kiitos! :)
      Kun näet meidät siellä istumassa, niin välillä oli hetkiä, jolloin hiki melkein pisaroi otsalla ja välillä sitten oli hetkiä, jolloin tihkuin ylpeyttä, että tässä sitä neljän lapsen kanssa istutaan kaikessa rauhassa nautiskelemassa :)

      Poista
  5. niin samastuin sun kans tohon hetkeen ja tilanteeseen :) mulla on tapana syys/hiihtolomalla käydä lasten kans herkuttelemassa "ulkona"...mitä kaikkea pienet ehtii nähdä ja lukea lyhyessäkin ajassa...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Herkutteluhetket on välillä paikallaan. Lööpit tuntuu tiettyjä lapsia kiinnostavan ja sitten saakin äiti-ihminen selitellä. :)

      Poista
  6. lakkasin jossain vaiheessa lukemasta blogeja, mutta nyt tulinkin nauraa hirittämään näille lukematta jääneille jutuille! oot ihan huipputaitava tunnelmanvangitsija, vai miten sen muotoilis! kiitos!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ja ole hyvä! :)
      Kun tilanne on päällä, ei aina varsinaisesti naurata, mutta myöhemmin onneksi usein. Arjen kommellukset ovat hauskinta huumoria!

      Poista

Ilahdun viestistäsi!