lauantai 27. syyskuuta 2014

27.9.


Väsymys ei tule siten, että voisi sanoa sen saapuneen maanantaina tai keskiviikkona.
Se hiipii.
Jonakin aamuna vaan huomaa tutun tunteen: kädet ovat painavat, koko yläkroppa on painava, jalat ovat niin kummalliset, ettei niistä osaa sanoa mitään. Kai nekin ovat väsyneet.

Aamuisin silmät osuvat kelloon esimerkiksi 6.50 tai 7.05, kun pienimmäinen päästää äänen, joka on täynnä intoa. Mutta öisin olen pitänyt häntä sylissä, kun hän haroo kasvojaan. Nenä on tukossa, poskihampaat puhkeamassa, onko korva kipeä? Syliin hän nukkuu ja näyttää ihan rauhalliselta. Aivan varovaisesti ja hitaasti lasken häntä sängylle ja silloin hän parahtaa: suuri ääni pimeässä talossa. Äkkiä lapsi takaisin syliin, ettei joku muukin herää. (Välillä herääkin. Hataran uneni läpi kuulen monta kertaa peräkkäin äitiäitiäitiäitiäitiii, ennen kuin ääni lopulta saavuttaa tajuntani niin, että herään. Joku haluaa vettä, joku haluaa peiton paremmin, joku haluaa, että käyn vain sängyn vieressä.)

Olen yksin kotona, kun mies on töissä. Ahdistun, kun ajattelen, etten jaksa keksiä lapsille mitään. Ahdistaa ajatella, että alkaisivat leikata sanomalehdistä kuvia ja tulee kamala silppusotku. Ehkä menen lattialle mahalleen ja luen Marikkia. Välillä pitää nostaa vauva pois kirjan päältä, kun hän haluaa parkkeerata siihen.

Juon kahvia ja syön eilisiltä vierailta jäänyttä täytekakkua ja sipsejä. Ei varsinaisesti virkistä olotilaani tuollainen ruoka.
Estonia upposi 20 vuotta sitten. Tämä kaikki sopii siihen tunnelmaan: Tuuli, joka tempoo lehtiä pensaista, haikea musiikki, joka kuuluu jostakin, se että minua väsyttää.

Kun mietin näitä, tulee mieleen se, mitä luin jostakin vuosi sitten syksyllä. Kaamosaika. Se väsyttää, hidastaa, saa syömään pullaa. Nyt se alkaa.
Minuun voisi kiinnittää kyltin:
Tässä menee ihminen, joka käy 1/4 vuodesta puolella teholla. Katso häntä lempeästi, taputa olalle, anna hänen tehdä vain se mistä hän nauttii, älä pyydä nyt ylimääräistä.

8 kommenttia:

  1. Pystyn samaistumaan, tosin itse olen jostain syystä aktiivisimmillani tähän aikaan vuodesta. Mutta kyllä se mielenkaamos minuunkin iskee, silloin tosiaan raajat ja ajatukset painaa. Jaksele!

    VastaaPoista
  2. Minä en yleensä väsy syksystä. Poltan kynttilöitä, pidän uunissa tulta ja odotan joulua. Nautin raikkaasta ilmasta. Mutta joulun jälkeen olen valmis talviunille kuin karhut. Pitkä pimeä tammikuu ja vähän helmikuukin on aika kova paikka vuodesta toiseen. Voimia!♡

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mäkin odotan joulua ja tykkään raikkaasta syksysäästä. Mutta jokin vaan väsyttää.
      Joulun jälkeen taas on eri vire: valo alkaa lisääntyä. Tulee yleensä myös talonraivausvimma, kun kevätaurinko alkaa kaikkia pölykasoja paljastaa :)

      Poista
  3. " Katso häntä lempeästi, taputa olalle, anna hänen tehdä vain se mistä hän nauttii, älä pyydä nyt ylimääräistä. "
    Täällä tarvittaan myös yllä olevan tekstin kaltaista kylttiä! :)
    Voin samaistua hyvin olotilaasi..

    VastaaPoista
  4. Kiitos kaikille! ♡

    Ihmeellistä, miten pimeä voikin lamaannuttaa, mutta niin vain on. Hämyisät aamut on ihania, kun voi heräillä. Mutta koko päivää ei voi käyttää heräilyyn, välillä pitäisi saada jotakin aikaiseksikin. Siivoan joskus :), ruokaa yleensä on joka päivä. Sitten istun ja otan pienintä syliin, päästän pois, otan takaisin. Hän tekee nyt sellaista liikettä.
    Se, että sanoo ääneen, että syksy laskee energiatasoja, auttaa jo. Kaiken päälle tulee vielä migreenipöhnät. Kai sekin on elimistön viesti: nyt pitää löysätä. Ja niin löysään.

    ps. Tässä oli vielä yksi kommentti, mutta vahingossa painoin poista-nappia!

    VastaaPoista
  5. Onko sulla kirkasvalolamppua tai niitä korvanappeja? Niistä voisi saada virtaa. Voimia pimeyteen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei ole, mutta tiedätkö, tässä muutama päivä sitten luin juttuja kaamosväsymyksestä ja niissä sanottiin tuon kirkasvalolampun hyödyistä. Tekis mieli testata.

      Poista

Ilahdun viestistäsi!